perjantai 10. joulukuuta 2010

Avautuminen

Mitä jos pitäisinkin vaakalakon? Jos punnitseminen olisi pannassa aina Tammikuun alkuun saakka? Jos seuraava ja samalla ensi vuoden ensimmäinen punnituspäivä olisi 7.1.2011. Olen niin kyllästynyt siihen, että tarkkailen painoani vähän väliä, monta kertaa päivässä. Ja nyt kun paino on kivunnut vähän ylöspäin, lukema vain masentaa minua. En haluaisi murehtia painoani tällaisena aikana kun herkkuja notkuu joka pöydässä. Tosin en ole erityisemmin sortunut mihinkään. Tänään söin yhden tortun ja join mukillisen glögiä, näistä tuskin rangaistaan, kun päivän muut syömiset ovat olleet kurissa.

Kyllä painon kanssa kamppaileminen on uuvuttavaa puuhaa. Ensin ollaan niin iloisia, kun paino lähtee alaspäin ja sitten itketään kun se viikon päästä nouseekin. Jostain syystä mahani on tällä hetkellä kuin ilmapallo ja yritän löytää siihen syitä. Ihan hirvittävää nähdä peilissä pömppö jo vähän aikaa olleen litteämmän vatsan tilalla. Ja vielä kun ajattelen tulevia joulunpyhiä, kuinka ne kerääntyvätkin muistoksi navan seutuville. Oikea painajainen.

Ja liikunta ei sitten kiinnosta yhtään. Ja ketä kiinnostaisikaan tuolla 20-25 asteen pakkasessa? Syytän nyt niin tuota ilmaa! Lenkkeily kun on oikeastaan tällä hetkellä ainoa oikeasti siedettävä urheilulaji. Saa ajatukset muualle ja mieli rauhottuu. Mutta onko tämä jotakin kettuilua vai mitä, tien toiselle puolelle avataan kuntosali! Minun olohuoneen ikkunasta on suora näkymä kuntosalille. Voin halutessani katsella television sijasta juoksumatolla juoksevia ihmisiä. Voisiko kuntosalia enää paljon lähemmäksi tuoda? Minun on ehkä pakko käydä tutustumassa, kunhan se sali nyt vaan avataan. Luulenpa, että avajaiset on tähdätty juuri kinkkuähkyistään toipuville syömäreille. Minua ei kinkuilla lihoteta, mutta kaikella muulla kyllä.

Voi voi, ehkä tämä tästä. Mutta tosiaan, puntarille hyppään seuraavan kerran 7.1.2011!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Lähtölaskenta jouluun

Tajusin tänään, että minulla on tasan kaksi viikkoa aikaa, kunnes matkustan äitini luokse. Olen vakaasti päättänyt, että nämä kaksi viikkoa on pyhitetty kuntoilulle ja terveelliselle ruualle. Eilen illalla nukkumaan mennessä mietin miten saan kiloja karistettua ja tänään uhmasinkin lumisadetta ja kävin lenkillä. Lainasin kirjastosta joku aika sitten kirjan jossa oli kotona suoritettavia lihaskuntoharjoituksia joten niitäkin olisi tänään tarkoitus kokeilla.

Kahden viikon loppurutistus siis alkakoon! Tehdään tilaa joulukiloille :)

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Morkkis

Kuka on antanut minulle luvan herkutella? Ja vielä ihan surutta ahmin kaksin käsin kaikkia herkkuja. Miksi? Olen ollut jo pitkään ilman herkkuhimoja ja vielä ihan omasta halusta ja tahdosta. Ei minua ole haluttanut mitään. Mutta nyt, viikko on mennyt ihan vaan napostellessa kaikkea. On tehtävä kurinpalautus. Ei mitään herkkuja! Ilmeisesti se menee minun kohdallani niin, että kaikki tai ei mitään. Jos en syö karkkia/sipsiä, en myöskään halua niitä. Jos sorrun edes kerran, sorrun toisen ja kolmannenkin.

Minua niin harmittaa, että edellinen hyvä viikko sai painon ennätysalas ja nyt olen taas muutaman kilon paksumpi. Tosin ehkäpä nesteinä saisin vähän pois ja nopeaa. Itku tulee näiden kilojen kanssa kamppaillessa. Ei minulla muuten olisi ongelmaa, ei normaali ruoka ole minua lihottanut. Mutta tiedättekö ne ihanat Polly-karkit, ihanat nachot ja sipsit, pitsat ja kaikki muut ihanat pahat. Julistan kaikki herkut pannaan joulukuun 22. päivään saakka! Silloin starttaa matkani Hausjärveä ja joulunviettoa. Tosin 18. päivä minulla on pikkujoulut. Silloin saattaa pieni repsahdus tapahtua. Mutta kunhan se on hallittu. Mutta vähintään sinne saakka mennään lakkoillen! Tämä pitää. Minulla on muillakin elämänalueilla haasteita itsekurin kanssa ja täytyy tsempata niitten suhteen. Tiedän, että  pystyn jos vain pysyn lujana. Nyt näytän itselleni! Teen tätä kaikkea vain itseäni varten, en ketään muuta.

lauantai 4. joulukuuta 2010

I'm a loser

Voi luoja, että ihan hävettää tänne kirjoittaa. Puntari on heilahtanut sen noin 1,5 kiloa takaisin minkä viime viikolla pudotin. Ja tiedän tasan tarkkaan miten se on mahdollista. Viikkoon on mahtunut pikkujoulut, krapulasyömiset, lohtusyömiset ja kaikki mitä vaan voi keksiä. Liikuntaa ei viikkoon ole mahtunut yhtään. Syytänkö siitä ilmaa (koko viikko ollut ihan hyvät kelit!!!!!) vai muuten vaan huonoa viikkoa.

Kilomäärä sai tänään taas tsempin päälle. Kaupasta lähti mukaan salaattitarvikkeita joilla yritän pärjätä tämän viikonlopun. Pitäisiköhän siirtyä VLCD-kuurille salaatin jälkeen? Jospa sillä taas paino putoaisi. Pistetään harkintaan.