lauantai 21. elokuuta 2010

What have you done today to make you feel proud

Olen koko kesän seurannut amerikkalaista suurinta pudottajaa. Minusta on ihana seurata ihmisten onnistumista ja yritän saada itselleni samanlaisen tsempin päälle. Uskon, että jokainen ihminen pystyy samaan. Siihen ei tarvita telkkariohjelmia tai personal trainereita. Ehkä ne ovat apuvälineitä, mutta ei pakollisia.

Tänään katsoin digiboksiin tallennetut kaksi finaalijaksoa. Oli ihan huikeaa nähdä miten hyvin kauden kilpailijat ovat pärjänneet kotona. He saivat alkusysäyksen ohjelmasta, mutta pystyivät pudottamaan kotikonstein kymmeniä kiloja. Sitä minäkin haluan.

Kilpailun voitti ensimmäistä kertaa nainen, 32-vuotias Ali. 165 senttinen nainen painoi ohjelmaan tullessaan noin 106 kiloa. Painoindeksi hänellä oli silloin 38.9. Ensimmäisen viikon aikana hän pudotti huimat 8 kiloa. Nyt ohjelman lopussa hän oli noin 51 kiloa hoikempi ja painoi vain huimat 55 kiloa! Painoindeksi hänellä on nyt 20.2 mikä on todella hyvä lukema. Tähän lukemaan sisältyy vielä saavutetut lihaksetkin. Väkisinkin tulee mieleen, millä minä saavuttaisin saman.
 On näitä huimia suurimpia pudotuksia tullut muitakin ja siksi tsemppauksena laitan muutaman kuvan, että kyllä se on mahdollista :)














2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, Essi olen valmentautumassa kuntosalivalmentajaksi ja sen jälkeen Personal Traineriksi. On todella hieno asia, että olet löytänyt kipinän ja asettanut itsellesi tavoitteita. Yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään kommentissasi ja toivon, että en pahoita mieltäsi. Ohjelma, jota minäkin mielenkiinnolla seuraan koska sieltäkin voi oppia paljon jopa ammattilaiset. Pitää ottaa huomioon, että kilpailijat ovat kampuksella saaneet valtavan määrän tietoa mm, ravitsemuksesta ja oikeanlaisista harjoitteista ja harjoitusohjelmista, joita he voivat jatkaa kotiin palattuaan. Uskoisin, että heillä on myös kotiin palattuaan mm. säännölliset lääkärintarkastukset ja seuranta. Olet oikeassa, että tietoa voi hankkia ja soveltaa oppimaansa. Itse koen, että vaikka opiskelenkin alaa niin käytän mielelläni Personal Trainerin palveluita. Uskoisin, että useimmat omavalmentajat allekirjoittavat tämän kanssani. Toivon lämpimästi menestystä tavoitteellesi pyrit niihin sitten miten tahansa. Halusin vaan antaa ajatuksen aihetta... Ehkä oletkin jo käynyt syvällisemmin asiota läpi ja omaat tarvittavat tiedot.. Joka tapauksessa toivon kaikkea hyvää. Ps. kirjoitan anonyyminä, jotta kirjoitusta ei koettaisi myyntipuheena koska se ei ollut tarkoituksenani. Mukavaa syksyä :)

Essi kirjoitti...

En toki pahoita mieltä! :) Jos joku, niin minä otan mielelläni vastaan ohjeita ja oppeja asiansa osaavilta henkilöiltä.

Lähinnä ajattelen tätä asiaa niin, että jokaisella on mahdollisuus onnistua ja laihtua oli apuna ammattilaisia tai ei. Toki tuollaisia tuloksia kuin ohjelmassa näkee, on varmasti lähes mahdotonta (mahdotonta?) saada ilman asiantuntevia ohjaajia.

On toki eri asia panostaa painonpudotukseen monta viikkoa putkeen ammattilaisten ohjeilla ja ilman häiriötekijöitä. Kotona se on haastavaa.

Mukavaa syksyä sinnekin ja jos käyt täällä visiitillä useamminkin niin ohjeita painonpudotukseen/liikuntaan otetaan vastaan :)