perjantai 26. marraskuuta 2010

It's never enough

Puntarin lukema näytti tänä aamuna 83,2kg eli 1,1kg ollaan tultu jälleen alaspäin! Voisin sanoa, että tuntuu mahtavalta, mutta kun ei ehkä tunnukaan. Nyt kun paino on taas tippunut, haluaisin sen tippuvan vauhdilla. Olen jouluksi menossa siis äitini luokse jonne on tulossa sukulaisia joita en ole nähnyt vuoteen. Haluaisin laihtua paljon ja näyttää hehkuvalta. Haluaisin päästä siihen 500 euron tavoitteeseen 76 kiloa, ennen lähtöä. Tosin taitaa olla aika mahdotonta sillä painon pitäisi pudota noin 1,75 kiloa viikossa eikä se minulla todennäköisesti tule onnistumaan. Liikkuakin pitäisi eikä se minua tällä hetkellä houkuta.

Joka talvi minulla on omasta mielestäni hyvä syy olla liikkumatta. En minä kylmää valita vaan sitä, ettei minulla ole oikeanlaisia vaatteita talviulkoiluun. Joka vuosi käyn katselemassa takkeja ja housuja, ikinä niistä ei mikään lähde kuitenkaan mukaan. On siis totta, ettei minulla ole tarpeeksi lämpimiä vaatteita pakkaskelin lenkille. Olen kuitenkin tänään lähdössä Rajalle katselemaan josko sieltä löytyisi joku hyvä setti.

Hyvää viikonloppua :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Joulutorttuja ja glögiä

Nyt jo pelottaa joulu. Olen tässä muutamien päivien aikana litkinyt glögiä (enkä mitään dieettiglögiä) ja eilen tekaisin torttuja, koska vieraita oli tulossa. Nyt loput tortuista (6kpl) odottelee innoissaan syöjää. Harkitsen vakaasti torttujen heittämistä roskiin, ainoa varma tapa välttyä niiden syömiseltä.

Olen muutaman viikon ajan saanut nipistettyä kaikki herkkujen syömiset minimiin. Nyt sitten kun sortuu kerran, sitä on niin koukussa. Olen ihan varma, että aivoissani on taas joku nappi käännetty on-asentoon enkä pysty hillitsemään itseäni sipsihyllyllä. Onneksi kävin eilen kaupassa ja ostin kaiken tarpeellisen, joten uusi kauppareissu odottaa vasta loppuviikosta. Silloin täytyy ostaa myös joulutähti ikkunaan, sunnuntainahan on ensimmäinen adventti.

Tuntuu hieman tuskalliselta tämä joulun tulo. Viime joulun vietin rakkaani kanssa, joka nyt on sitten pois minun elämästäni. Hänellä on jo uusi. Minulla ei. Noh, lähden äitini nurkkiin kuluttamaan joulunpyhät. Olen kuin Bridget Jones. Senhän olen saanut kuulla jo useita kertoja.

Tiedättekö muuten, veden juomisen hyvät vaikutukset on tullut todistettua tässä muutaman viikon aikana. 1,5 litran vesipullon kun tyhjentää päivän aikana, nälän tunne ei ole niin suuri, painokin saattaa samalla hieman laskea ja iho on kuulkaas hyvässä kunnossa! Ei pidä yhtään aliarvioida sitä veden merkitystä painonhallinnassa/pudottamisessa.

Tsemppiä loppuviikkoon :)

lauantai 20. marraskuuta 2010

Going down down down

84,3kg! Eilinen puntaripäivä unohtui ja punnitsin itseni tänä aamuna. Vaaka näytti noinkin hurjaa lukemaa. Hurjaa sen vuoksi, että yllätyin painon menneen alle 85 kilon. Aivan mahtavaa!

Tosin tällä hetkellä paino ei putoa terveellisimmällä keinolla. Pitkään jatkunut ja nyt varmistunut ero poikaystävästäni vetää mielen matalaksi ja ruokahalu on minimissään. Yritän kuitenkin syödä vähintään saman verran kaloreita, kuin VLCDtä noudattaessani.

Jotenkin tätä blogia on vaikea kirjoittaa. Pitäisi olla tsemppi päällä, kirjoittaa kannustavia painonpudotusjuttuja, kertoa, kuinka hyvillä keinoilla painon saa tippumaan. Oikeasti haluaisin vain maata sohvalla ja itkeä. Tämä aika vetää minut ihan maahan. Olen muutamana päivänä jaksanu käydä lenkillä ja välillä on hyviä päiviä. Huonot päivät vain vetävät voiton tällä hetkellä.

Ai niin, olen nyt siis saavuttanut ensimmäisen välietappini. Alle 85 kiloa! Palkintona tästä olisi ollut uudet kengät, mutta kun tavoitteen saavuttaminen venähti, vaihdan kenkien ja takin paikkaa. Nyt olisi siis palkintona uusi takki (kunhan saan vain haalittua rahat kasaan :D).

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Christmas is coming to town

Kuinka moni on korkannut jo uuden KG-lehden? Minulla se tarttui kaupasta mukaan eilen. Lukupaketti lähinnä joulua ajatellen, taitaa olla kompastuskivi monelle?

Pistetäämpä muutamia KG-lehden luettelemia "joulumuorin klassikkoharhoja" kehiin ja mietin niitä omaa jouluani ajatellen. Siitä voi sitten jokainen miettiä, mikä siinä omassa joulussa mättää.


Harha 1: Joulu maistuu ennen kaikkea kermalta, voilta ja sokerilta.
Ei pidä paikkaansa. Suklaa on tietenkin yksi kompastuskivi ollut joka joulu, mutta suklaarasioiden vähentyessä lahjapinosta, ei suklaan ylensyöntiä ole tapahtunut. En ole mikään joulunekkutoffeekaramelli-ihminen. Lahjapinosta löytyy yleensä yksi pakollinen konvehtirasia ja sen syön hyvillä mielin, muuten jätän suklaat parempiin suihin. Viime vuonna en tainnut syödä edes yhtä kokonaista konvehtirasiaa.

Harha 2: Varsinkin aikuisille jouluvieraille tärkein asia on joulupöytä antimineen.
Not for me. Hyvästä ruuasta kyllä pidän, mutta jouluruoka ei ole koskaan uponnut. Rosolli ja herneet ovat olleet lautasen täytteenä kaikki nämä vuodet. Viime jouluina olen kelpuuttanut lautaselleni ehkä ruokalusikallisen verran laatikoita. Meillä kotona jouluruuasta ei edes ole tehty niin suurta juttua, onneksi.

Harha 3: Jouluna kuuluu levätä ja rentoutua, nauttia takkatulen loimusta ja ihailla kauniita pakkasmaisemia ikkunasta.
CHECK! Sori, mutta tähän en aio keksiä mitään syytä, miksi näin ei saisi tehdä. Joulu on minusta juuri tuota varten. Okei, joka joulu olen kyllä käynyt käveleskelemässä, ihan omien hermojeni takia (paljon ihmisiä pienessä tilassa monta päivää=viime joulu). Mutta jos ei siltä tunnu, ei lenkille tarvi väkisin raahautua. Ja joulu salilla? No thanks.

Harha 4: Joulupöydän tulee olla ennen kaikkea runsas. Olisi katastrofi, jos joku ruokalaji loppuisi jo joulupäivänä.
Meillä ei ikinä ole kotona ollut erityistä hehkutusta jouluruuasta. Yleensä kaikkia tehdään kuitenkin tarpeeksi ja mahdollisesti joulupäivänä syödään vielä jouluruokia. Sitten siirrytäänkin jo normaaliruokaan ja mahdollisia jouluruuan jämiä laitetaan pöytään siltä osin kun niitä on jäänyt. Minua lähinnä tympäsee, kun toissa jouluna rosollia oli tolkuton kulho joka lopulta heitettiin roskiin. Viime jouluna tehtiin vain pieni kippo ja se riitti hyvin. Ei minulla ole tarvetta vetää viikkoa samaa jouluruokaa.


Harha 7: Jouluna on lupa syödä juuri silloin kuin siltä tuntuu. Kerran vuodessa herkut saavat olla esillä aamusta iltaan.
Jep, näinhän se menee. Tämä on ehkä minun pahimmista mokistani joulun aikana. Äidin tekemät pasteijat (lukion toisella lihoin näiden takia varmaan 5kg), joulutortut ja muut pikkunaposteltavat ovat koko ajan esillä ja näin myös koko ajan minun käsissäni. Napsin niitä huomaamattani ja niin vain puntarinlukema kohoaa. Joulunakin olisi tärkeä pitää kiinni ateriarytmeistä. Ei ne tortut ja pasteijat aiheuta niin paljoa pahaa, jos niitä syö esim. välipalana. Mutta kun minun välipala on tunnin välein.

Harha 8: Joulu päättyy loppiaisena.
Joulukoristeet voi ottaa sillon pois, mutta kyllä meikäläisen ruokajoulu päätyy jo siinä ensimmäisenä arkipäivänä pyhien jälkeen. Kyllä se parin päivän herkuttelu saa riittää, ei musta ole jatkajaksi.

Mites muilla? Mikä on joulun pahe? Mutta niinhän sitä sanotaan, että ei se mitä syö jouluna vaan se mitä syö niiden joulujen välillä! Että ruokavalio kuntoon vuoden aikana, eikä sitä yks joulu kaada. Ja yks tsemppi joulua ajatellen, kuinka ihana on lähteä alennusmyynteihin kun vaatteet ei purista torttuturvotuksesta ;)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Pikkujoulu +2kg

Tästä on tullut tällainen perjantai-blogi. Mutta nyt ei opparin ohella oikein tunnu mihinkään muuhun kirjoitteluun riittää aikaa. Se tulee onneksi muuttumaan kohta. Toivottavasti.

Viime viikonlopun juhlinnat toivat puntariin turvotuksen muodossa vajaan pari kiloa ja niitä olen sitten karistellut tämän viikon. Tietenkin turvotuksen lisäksi pitsa ja itse alkoholi kasvattivat lukua. Nyt puntari näyttää kuitenkin iloisesti lukua 85,8kg, joten kaikesta ollaan päästy eroon ja 200g päälle. Kiitos.

Mutta nyt kun ollaan saatu edellisten pikkujoulujen kilot karistettua, olisi tänä iltana tarkoitus suunnata uusiin pikkujouluihin. Jos näin teen, aion pysyä pois yölliseltä pitsanhakureissulta. Viinistä tulleet kalorit minä unohdan helpommin, mutta pitsan kalorit väijyvät mielessäni koko viikon. Haluan välttyä tältä. Katsotaan miten käy.

Nyt lähden hakemaan postista mahdollisen uuden pikkujoulumekkoni. Toivottavasti se menee päälle. Ainakaan minulla ei ole yhtään turvotusta!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Finally

Jee!!! Puntari-perjantai ja vaa'an lukemat ovat 86 kiloa. Olen siis laihtunut viikossa 1,9kg ja olen 300g päässä dieettivaiheen alimmasta lukemasta. Olen NIIN tyytyväinen. Tosin olen kamppaillutkin tämän viikon syömisen kanssa. Olen ollut todella vähillä kaloreilla, en kuitenkaan ole tuntenut nälkää. Näin olen siis dieettini kuvitellutkin sujuvan. Nyt vain samaa tahtia painoa alaspäin! Tuntuu ihan mahtavalta, kun paino on jumittanut samoissa lukemissa monta viikkoa ja ainoa suunta on aina ollut ylöspäin. Nyt mennään siis alas.

Ihan huikean hyvä fiilis. Tosin huomenna on juhlapäivä, viiniä luvassa. Kalorit kattoon, mutta ei se mitään. En ole pitkään aikaan (omasta mielestäni) juhlinut ja nyt on aika aukaista korkki.