Avautuminen

Mitä jos pitäisinkin vaakalakon? Jos punnitseminen olisi pannassa aina Tammikuun alkuun saakka? Jos seuraava ja samalla ensi vuoden ensimmäinen punnituspäivä olisi 7.1.2011. Olen niin kyllästynyt siihen, että tarkkailen painoani vähän väliä, monta kertaa päivässä. Ja nyt kun paino on kivunnut vähän ylöspäin, lukema vain masentaa minua. En haluaisi murehtia painoani tällaisena aikana kun herkkuja notkuu joka pöydässä. Tosin en ole erityisemmin sortunut mihinkään. Tänään söin yhden tortun ja join mukillisen glögiä, näistä tuskin rangaistaan, kun päivän muut syömiset ovat olleet kurissa.

Kyllä painon kanssa kamppaileminen on uuvuttavaa puuhaa. Ensin ollaan niin iloisia, kun paino lähtee alaspäin ja sitten itketään kun se viikon päästä nouseekin. Jostain syystä mahani on tällä hetkellä kuin ilmapallo ja yritän löytää siihen syitä. Ihan hirvittävää nähdä peilissä pömppö jo vähän aikaa olleen litteämmän vatsan tilalla. Ja vielä kun ajattelen tulevia joulunpyhiä, kuinka ne kerääntyvätkin muistoksi navan seutuville. Oikea painajainen.

Ja liikunta ei sitten kiinnosta yhtään. Ja ketä kiinnostaisikaan tuolla 20-25 asteen pakkasessa? Syytän nyt niin tuota ilmaa! Lenkkeily kun on oikeastaan tällä hetkellä ainoa oikeasti siedettävä urheilulaji. Saa ajatukset muualle ja mieli rauhottuu. Mutta onko tämä jotakin kettuilua vai mitä, tien toiselle puolelle avataan kuntosali! Minun olohuoneen ikkunasta on suora näkymä kuntosalille. Voin halutessani katsella television sijasta juoksumatolla juoksevia ihmisiä. Voisiko kuntosalia enää paljon lähemmäksi tuoda? Minun on ehkä pakko käydä tutustumassa, kunhan se sali nyt vaan avataan. Luulenpa, että avajaiset on tähdätty juuri kinkkuähkyistään toipuville syömäreille. Minua ei kinkuilla lihoteta, mutta kaikella muulla kyllä.

Voi voi, ehkä tämä tästä. Mutta tosiaan, puntarille hyppään seuraavan kerran 7.1.2011!