tiistai 29. maaliskuuta 2011

Painovoimaa

Jos joku huono puoli laihtumisessa on, niin se on ehdottomasti se, että loppujen kilojen pudottaminen on entistä hankalampaa. Käväisin tuossa lenkin ja ajattelin mielessäni, että käyn samanlaisen lenkin minkä olen aikaisemminkin käynyt. Muutamia kuukausia sitten aikaa siihen on kulunut noin 1,5 tuntia ja kaloreitakin kulunut 600-700. Tällä kertaa aikaa kului vain tunti ja kaloreitakin kului vain 494, siitä 35% rasvaa. Sykkeet 133/164. Lenkin pituus oli hieman yli 6km. Sykkeet pysyi lähes koko lenkin ajan ykköstasolla. Mun pitää tehdä kovasti töitä, että saan pelkällä kävelylenkillä sykkeen pysymään kakkostasolla. Ei siinä, hienoahan se on että myös kunnon puolella tapahtuu kehitystä, mutta mistä saan sen tsemppivaihteen päälle, että jaksan alkaa tekemään tuplasti tehokkaammin töitä pudottaakseni loputkin kilot?!

Myös vanha ei-toivottu ystäväni on palannut. Leipä on jälleen salakavalasti hiipinyt ruokalistalleni, samoin kuin pasta. En ole pitkiin aikoihin ostanut kotiin kumpaakaan ja olen huomannut oloni selvästi kevyemmäksi kun olen molemmat jättänyt pois. Nyt olen kuitenkin jostain syystä antanut itselleni luvan tehdä ruokia (lämpimiä voileipiä, pastaa ja tonnikalakastiketta) joissa on enemmän tai vähemmän leipää tai pastaa. Ja kun voileipiin tulee sitten päälle esim juustoa ja pastan kanssa syön jotakin kermaista kastiketta. Hei vaan kevyt ruokavalio. Tästä syystä olen päättänyt huomenna aloittaa jälleen pussikeittoilemaan. Minun on pakko hieman tehdä kurinpalautusta ja samalla toivoisin, että tämä jumittava paino lähtisi taas laskuun päin. Tällä mennään!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

ai ai!

No nyt on lauantai juhlittu ja sunnuntai mässätty. Mässäily jatkui vielä vähän tämänkin päivän puolelle. Eilen kuitenkin kaikessa kauheudessan jaksoin kuitenkin pienelle lenkille! Muutosta on tapahtumassa, kun krapulapäivänäkin on pakko päästä hieman tallustelemaan. Hitaasti, mutta varmasti!

Käväisin tänä aamuna puntarilla. Olen ihan varma, että vaaka on jumittanut jostain syystä 82,2 kilon kohdalle. Se on ollut sitä varmaan viimeisen viikon. Mutta nyt en käy puntarilla ennen perjantaita. Katsotaan onko sipsit ja pitsat jämähtäneet vai saanko ne kulutettua pois.

Olipas vaan muuten hieno saunailta. Oli mukava pitkästä aikaa olla liikenteessä ja tuulettaa kotona hankitut pölykerrokset. Pölykerrokset lähti niinkin vahvasti, että kotiin palasin vasta sunnuntaina aamulla. En muistanutkaan miltä se tuntuu kävellä kaupungilla kotiin eilisen päivän bilevaatteet päällä, hiukset takussa :D Mutta ei saa tulla tavaksi. Nyt on kyllä niin mahtava fiilis. Voi tätä kevättä!

Hei saan muuten palauttaa henkkamaukan vaatteita ja vaihtaa ne M-kokoon! Miettikää miten hienoa! Eihän minulle kaikkien kauppojen M-koko mene päälle, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.




Ps. Onko miehet niin tyhmiä, että ne ei vastaa viestiin jos siinä ei oo kysymystä? Vai onko se vaan niin, että he's just not that into you? :D

lauantai 26. maaliskuuta 2011

- 1,4kg

Kävin eilisen punnitsemisen sijaan vaa'alla vasta tänään. Ajattelin, että hiilariyliannostus torstain pitsareissulta olisi laskenut ja saisin totuudenmukaisemman tuloksen. No, totuudenmukainen tulos näytti tänä aamuna 82,1 kg. Pudotusta edelliseen viikkoon 1,4kg, mutta miksi mulla jumii koko ajan tuohon 82 kiloon? En kestä.

No, tämä viikko ei ole mennyt kovin mallikkaasti ja illalla sama meno jatkuu. Olen sortunut pitsan lisäksi x-määrään suklaapatukoita aina töissä. Ne on liian helposti saatavilla ja liian helposti ne kohentaa oloa huonona päivänä. Missä on mun itsekuri? Mihin se aina katoaa? Onneksi ensi viikolla on neljä päivää vapaata jolloin todella harvoin sorrun mihinkään herkkuihin. Uskon näiden neljän päivän pudottavan kilot sinne 80 kilon alapuolelle, toivottavasti. Lenkkejä ja terveellistä ruokavaliota vaan kehiin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä suuntaan illalla työpaikan saunailtaan.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Better In Time

Kello on kahdeksan, lenkki on tehty, pyykit on pyörimässä ja tiskit on melkein tiskattu. Mistä näitä energia-aamuja välillä tulee? Eilen illalla olin ihan maani myynyt ja itkeskelin paskaa päivää sängyssä ja tänään on sitten ihan eri ääni kellossa. Tänään lenkin pituus oli 4.87km. Aikaa kului noin 48min, 414 kaloria, 31% rasvaa, sykkeet 139/167. Sykkeet tosiaan nousee välillä tuonne 170 paikkeille, kun minulla on tapana kävelylenkillä spurttailla aina pieniä pätkiä.

Nyt sitten kämppää kuntoon, klo 12 töihin, ja kuudelta pitsatreffeille ystävien kanssa. Tulossa toivottavasti mahtava päivä.

ps. Miten Anni Sinnemäki on noin turvonneen näkönen?

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

And...

Koko päivä on ollut ihme vuoristorataa. Aamupäiväisen hyvän olon jälkeen tuli hieman takapakkia ja työpäivä oli melko onneton myöskin. Mutta sainpahan siitä puhtia käydä uhmaamassa liukkaita teitä ja jään päälle satanutta lunta. Käväisin siis töitten jälkeen juoksemassa puolisen tuntia. Matkaa kertyi 3.2km, kaloreita kului 248, rasvan osuus tuosta oli 28%. Sykkeet oli 141/168. Sen jälkeen tein vielä hyvät jalkavenytykset. Minulla on tapana lenkin jälkeen venytellä lonkan koukistajat, etu- ja takareidet, lantion seutu, pakarat ja pohkeet. Pitäisi tehdä hyvää. Treenin jälkeen söin maitorahkaa ja yhden banaanin. Olipa hyvää!

Huomaan muuten jo nyt (sykemittarikin niin sanoo), että pystyn juoksemaan hieman matalammalla sykkeellä kuin aikaisemmin. Ja on se hienoa, kun päivän paha mieli muuttuu ihan mahtavaksi oloksi, kun saa hieman purkaa paineita juosten. Me likes.

Tähän loppuun tällanen paskafiilistely. How I really feel. Ja mikä mut tällä hetkellä eniten motivoi (pakottaa) lenkille.

AAAAA!!!

Ette arvaa, tavoitteenani on laihduttamisen alusta ollut vähintäänkin mahtua vanhojentanssimekkooni. Kun vajaa vuosi sitten projektiani aloittelin, jäi mekko jumiin johonkin tuohon takamuksen kohdalle, enkä ole mekkoon sen jälkeen kajonnut. Tänään sitten päätin testata, onko senttejä lähtenyt mistään suunnalta ja vetaisin mekon päälle. Olin ihan varma, että mekko jumii samaan kohtaan tai jos se siitä ylös menee, niin kiinni ei ainakaan. Mutta katsokaapas, tässä sovittamisen tulos:


Mistään ympärillä tapahtuvasta ei kannata välittää, eikä sutatusta naamasta. Pitäisi olla joku hovikuvaaja, puhelimen kanssa peilin kautta otetut kuvat ei oo oikein mun heiniä :D MUTTA...! Oon niin ilonen!

...

Olen jo kolmena aamuna jäänyt torkuttelemaan sänkyyn enkä ole jaksanut lähteä lenkille. Maanantaina syy oli "välipäivä", tiistaina liian aikainen herätys. Tänään aamulla kuulin autojen ajavan loskassa, joten skippasin lenkin suosiolla. Ensin iloitsen keväästä ja ihanista ilmoista, nyt skippaan lenkit joko sateen, liukkauden, loskan tai kovan tuulen vuoksi :D Nytkin aurinko paistaa kauniisti ja asteitakaan ei ole juuri minkään vertaa, mutta eilen kun kävin kirjastossa, vetaisin lenkkarit jalkaan ja meinasin kaatua kaduilla varmaan sen kymmenen kertaa. Joten oman turvallisuuteni takia en ole lähtenyt sen pidemmälle lenkille.

Tänään olen kuitenkin aloittanut aamuni tehosiivouksella (pakollinen tauko menossa). Se saa kalorit ainakin jossain määrin palamaan ja näinä päivinä, kun en lenkille uskaltaudu, mietin sitten tarkemmin mitä pistän suuhuni.

Kauhulla odotan viikonloppuna vietettävää työpaikan saunailtaa. En niinkään muuten, mutta siellä on luvassa hyvää ruokaa ja juomaa. Kunpa pysyisin kohtuudessa (molemmissa). Lisäksi torstaina hyvä ystäväni ja hänen poikaystävänsä ovat tulossa tänne ja ajattelimme käydä syömässä parhaassa pitseriassa täällä. Ja minä en osaa kieltäytyä siitä, käyn siellä todella harvakseltaan joten annettakoon se anteeksi. Saanko jättää perjantain punnituspäivän väliin? :D

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

It's allright, ok

Vähän meni plusmiinusnolla tuon tän päivän toisen lenkin kohdalla, kun kotimatkalla poikkesin kauppaan ja mukaan tarttui sipsejä. Kävin kyllä ostelemassa niin omenoita kuin banaaneitakin, mutta ennen kassoja repsahdin näihin ihaniin rasvaisiin ja suolaisiin herkkuihin. Tosin, jos jotain positiivista, niin otin vain "pienen" sadan gramman pussin, enkä vanhaan tapaan sitä isointa megahypersuperpussia jonka vedän sitten yhden illan aikana. Sain taltutettua sipsihimoni myös pienemmällä pussilla ja pienemmästä määrästä tuli jo hieman huono olo. Näitä valintoja pitäisi muistaa tehdä enemmän! Jos niitä herkkuja on pakko saada, ostaa esim suklaalevyn sijasta suklaapatukan.

Personal trainer-ystäväni sanoi treenin jälkeen yhdeksi parhaista palautusjuomista maidon ja sille kaveriksi esimerkiksi banaanin. Minä en tyytynyt ihan tavalliseen maitoon vaan minun oli pakko tehdä maailman herkuinta maitokahvia. En pidä ollenkaan tavallisesta kahvista vaan minun on aina saatava sellaista lastenkahvia. Keitän kupillisen maitoa johon laitan tuotteesta riippuen 2-3 teelusikallista pikakahvijauhetta (tällä hetkellä käytössä lidlin joku vaniljacappuccino) ja yksi teelusikka sokeria. Ai että on hyvää. Kannattaa kokeilla. Sen kaverina söin sitten tosiaan sen banaanin ja kyllä kelpas. Ei tuota ihan jokapäiväiseksi herkuksi kannata ottaa, mutta sillon tällön.

Tosiaan, kävin vielä toisen lenkin. 50min, 5.32km, 352kcal, 29% rasvaa, sykkeet 143/176.

Tämä on jo kolmas päivitys tänään. En suinkaan yritä vältellä siivousta ja muita pakollisia juttuja.

My virtual model

Päätin hieman mittailla itseäni, jotta voisin seurata mahdollista pienentymistäni mittanauhan avulla. Kun katselen itseäni peilistä, en useinkaan huomaa minkäänlaista muutosta entiseen ja ihmettelen ystävien ja tuttujen laihtumiskommentteja. Onhan se toki totta, että päälleni mahtuu pienemmät vaatteet kuin aikaisemmin, mutta kun odottaa näkevänsä jotain suurta pudotusta kilojen karistessa, ei huomaa ollenkaan sitä pientä kehitystä mitä koko ajan toivottavasti tapahtuu. Olen juminut tässä 82-84 kilon painossa liian kauan. Sen vuoksi tuntuu, ettei edistystä tapahdu. En tiedä miksi sinne alle 80 kilon on niin vaikea päästä. Haluaisin jo kovasti, että paino näyttäisi vaikka 76 kilon lukemaa. Mutta onhan sekin jo edistystä, kun H&M:ltä saa kassalle kiikuttaa M-koon farkkuleggingsit. Tämä nyt vain poikkeuksena. Liekö tehneet vahingossa erän isompia kokoja. Jotenkin tuntuu siltä, että edistystä ei ole tapahtunut, jos ei heti mene päälle M-koon paita vaikka kilojen putoamisen huomaa siinä, että L-koon paita alkaa olla löysä. Kaikki pitäisi vain saada heti. Kaikki mulle nyt.

Mutta niin, niitä mittoja. Nämä ovat vain tällaisia yksin mittailtuja epätarkkoja lukemia. Mittasin myös pohkeen, koska olen aina ajatellut juoksun hoikentavan sitä :D

Pohje: 40cm
Reisi: 66cm
Lantio 107cm
Jenkkakahvat 105cm
Vyötärö (kapeimmasta kohtaa): 85cm
Rinnan ympärys: 105cm
Hauis: 34cm

Halusin etenkin tuoda esille suuren eron jenkkakahvojen ja heti niiden yläpuolelle sijoittuvan vyötärön kapeimman kohdan välille. Voisin hyvinkin saavuttaa tiimalasivartalon, mutta millä ihmeellä minä saan nuo kahvat sulatettua? Se tuntuu aina olevan minun vaikeuteni. Ehkä ne vain on luotu minulle pysyväksi.

Tein aikani kuluksi virtuaalimallin itsestäni nyt ja sitten hoikempana. Pitäisi näkyä eroja. Ja kun minusta ei sellaista tikkulaihaa saa vaikka laihtuisin kuinka. Olen isokokoinen, joten laitoin myös mallin isokokoiseksi.

Essi 82kg ja 64kg

Sunnuntaimutinaa

Nyt alkaa olla viikon liikuntasuoritukset kohdillaan. Sykemittariin on kertynyt noin nelisen tuntia liikkumista ja kaloreita on palanut 1586. Kunnon parantamisen kannalta olen liikkunut vähän väärillä sykealueilla ja ajattelinkin vielä illalla käydä tekemässä kakkostason lenkin. Saanpahan senkin pylvään täyteen. Kilometrejä tälle viikolle on kertynyt juosten 9 ja kävellen 15. Olen siis edennyt yhteensä 24 kilometrin verran. Onkohan se hyvin vai heikosti? :D Minkälaisia lenkkejä ihmiset yleensä tekevät? Minun kävelylenkit ovat 5-6 kilometrin luokkaa, juosten jaksan mennä 3km.

Eilen juttelin ystäväni (personal trainer) kanssa ja kysyin häneltä neuvoja liikkumiseen ja etenkin siihen juoksemiseen. Hän kehotti minua tekemään vain yhden juoksulenkin viikossa ja muut lenkit kakkossykkeellä. Pääsen sillä kehittämään parempaa kuntoa, eikä elimistö vedä sykkeitä koko ajan ihan kattoon. 4-5 lenkkiä viikossa, joista yksi juosten, edistäisi kuntoa siinä määrin, että jossain vaiheessa juoksunkin pitäisi sujua matalammalla keskisykkeellä eikä huidella heti 170 tuntumassa. Minun alkuinnostukseni ei vaan ehkä anna periksi, vaan teen varmaankin vähintään pari juoksulenkkiä viikossa. Mutta sitä aion välttää, etten aamulla ja illalla käy juoksemassa. Siinä ei kuulemma ole mitään järkeä. Ykköstason lenkkejä voin harrastaa vaikka aamuin illoin jos siltä tuntuu.

Minulla on tasan neljä viikkoa laihtua serkkuni häihin. Suunnitelmissani oli laihtua 75 kiloon, mutta tämän viikon takapakki muuttaa hieman suunnitelmia (ellei mahdolliset kertyneet nesteet humahda pois hetkessä). Minun tulisi laihtua noin 1,75 kiloa viikossa, jos mielisin tosiaan tuohon aikaisempaan tavoitteeseen. Pyrin nyt vähintään kilon viikkopudotukseen, jolloin 15.4. (päivää ennen häitä) vaakani näyttäisi 78 kiloa. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Tulipas muuten melko kivat kynnet kun testasin ensimmäistä kertaa IsaDoran Graffiti Nails-lakkaa. Hieman harjoittelua se kyllä vaatii, ettei tule suttuja. Muhkurasormistani ei muuten kannatta välittää :D Sormeni ovat aina olleet johonkin suuntaan kierot ja kummalliset. Halusin aina kauniit, pitkät ja hoikat sormet (okei, haluan vieläkin), mutta en enää kriiseile sormieni vuoksi niin paljon kuin ennen. Ne on tällaset patukat ja niille en paljoa mitään voi. 

Jatkan sunnuntain viettoa kuunnellen hyvää musiikkia ja haaveilemalla siitä, että joku siivoaisi ja tiskaisi.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Miks pitää olla otsikoita?

Kyllä kiitos, näitä aamuja lisää! Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja pakkasasteita on vain kolme. Suuntasin siis sängystä päästyä jälleen lenkille. Kotona tunnustelin mahdollisia rakkoja jotka uusista kengistä on tullut. Mutta ne eivät vaikuttaneet niin pahoilta, että lenkki olisi täytynyt jättää väliin. Ehkä laiskuus saattoi hieman olla rakkoja isompi este. Suuntasin tutulle reitille, mutta kiersin kuitenkin hieman pitemmän kautta ja ihan vain kävellen. Kävelyn ehtona oli, että syke pysyy kakkostasolla. Ja niinhän se lähestulkoon koko lenkin ajan pysyi. 5,5km tuli käveltyä ja noin 50min siinä meni. 362 kcal, 31% rasvaa. Sykkeet 140/180.

Olen ihan innoissani iPhonen iSport Training-ohjelmasta kun saan mitattua sillä lenkin pituuden. Lisäksi se myös mittaa keskinopeuden. Kaloritkin se näyttää, mutta minulla ne meni vähän yläkanttiin. Kaloreita ja sykettä varten minulla on sykemittari. Olin lenkkareita hankkiessani harkinnut myös Niken lenkkareita, koska niihin saa sen iPhonen kanssa synkkaavan anturin(?) joka mittaa samaisia asioita. Mutta enhän minä sellaista tarvi tämän IST-ohjelman vuoksi joka on sitäpaitsi ilmainen.

Kolmeksi töihin ja viikonloppu onkin vapaa. Lauantaiksi on luvattu lumisadetta, mutta sunnuntaina pitäisi olla loistoilma pitkälle kävelylenkille. Hyvää perjantaita kaikille!


ps. Olin kiertää tänään lyhyemmän lenkin, mutta kaivoin mielestäni kuvan entisen poikaystäväni uudesta, jolloin muutama kilometri lisää meni ihan helposti :D Hah. 

pps. Ai niin, puntarilukema näytti tänään 83,5kg. Mistähän lie moiset numerot tupsahtaneet? Olen yrittänyt syödä hyvin ja liikkunutkin olen. Noh, olen varma, että kilot lähtevät ennen pitkää.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Running S-H-O-E-S

kuva
Tänään ennen töihinmenoa kävin Intersportin kautta katsomassa niitä kaivattuja juoksukenkiä ja sieltähän ne hyllystä lähtivät mukaan. Ihanat hot pink-väriset Asicsen lenkkarit tuntuivat ihan mahtavilta jalassa. Lisäksi ne sopivat minulle, jolla oikea jalka on hieman ylipronatoiva. Asicsen GT-2160 mallin kengät ovat ylipronatoivalle tai normaalille askellukselle. Mitäs tykkäätte? Oikea hinta kengille oli 179e, mutta ne olivat tarjouksessa 149e. Ostin myös Asicsen juoksusukat joiden lähtöhinta oli 24,90e, mutta opiskelijakorttini ansiosta sain koko paketin 160e hintaan. Olen niin tyytyväinen!

Noh, olihan se töitten jälkeen pakko käydä testaamassa kyseiset kengät. Kävin edelleen juoksemassa saman lenkin kuin aikaisemminkin. Vaihtelen vain lenkin suuntaa jolloin en junnaa samoja ylämäkiä ja alamäkiä. 221 kcal, 26% rasvaa. Sykkeet 144/171. Kyllä oli muuten kengät jokaisen euron arvoiset jos vertaa vanhoihin, kuluneisiin tossuihini. Kunnon pehmusteet ja rullaava kenkä niin kyllä juoksukin kulkee ihan eri tavalla. Huomenna uusinta!

Suuhun on tänään mennyt aamupalaksi puuroa, päivälliseksi 300g kasviksia ja 100g jauhelihaa ja alkuillasta söin yhden mandariinin. Nyt olisi saatava jotain syömistä, tiedä sitten mitä kaapista löytyy. Sen tiedän, että mitään kovin lihottavaa se ei voi olla, sillä kotonani ei ole mitään erityisen syntistä :D

Aamun avaus

Minulla olisi ollut tänään kymmeneksi töihin ja alkuperäinen suunnitelma oli käydä sitä ennen juoksemassa. Torkuttelu tuntui kuitenkin houkuttelevalta ja en sitten kerennyt lenkille kunnes juoksun jumalten tahdosta esimieheni soitti ja sanoi, että tulisin töihin vasta kahdeksitoista. Siihen loppui torkuttelu, vedin lenkkikamat päälle ja käväisin saman reitin kuin eilenkin. Sykemittari näytti samoja lukemia, 215kcal, 23% rasvaa. Keskisyke oli 148, mutta maksimisyke ei kohonnut tänään niin ylös kuin eilen vaan se oli 179.

Kävin tekemässä lenkin ennen aamupalaa ja olin varma, että se vaikuttaa huonolla tavalla, mutta ei. Jaksoin hyvin kaikki ylämäetkin mukaanluettuna. Näin on hyvä aloittaa päivä. Nyt suihkussa käyty, puurot syöty ja pitäisi alkaa valmistautumaan töihin. Semmosta tänään!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

!!!

Aivan mahtava fiilis kun päivän on seisoskellut työpaikalla, päässyt kotiin yhdeksän aikoihin ja sen jälkeen jaksaa lähteä lenkille! Kävin 3km lenkin, josta hölkäten/juosten meni 2km. Lenkki ei sinänsä kauaa kestänyt, 29min. Samoten kulutettu kalorimäärä jää alhaiseksi. 218kcal, 25% rasvaa. Tuollaisella lenkillä syke pysyi melkolailla koko ajan ylhäällä. Maksimisyke oli 190 ja keskisyke 145.

Tarkoituksena olisi tällä viikolla jatkaa näitä puolen tunnin pyrähdyksiä ja käydä viikonloppuna tekemässä pari pitempää lenkkiä ihan vain kävellen. Olen pitkästä aikaa koko viikonlopun vapaalla ja toivottavasti ilmat suosii! Haluaisin niin ulos auringonpaisteeseen lenkkeilemään. Nämä juoksulenkit käy ihan hyvin pimeällä, mutta haluaisin käydä vähintään 1,5 tunnin lenkkejä ihan päivänvalolla.

Suuhun olen päivän aikana pistänyt vain kaksi tortillaa täytteenä jauhelihaa, salaattia ja papuja. Sekä yhden mandariinin. Nyt mahdollisesti syön vielä iltapalaksi maitorahkaa ja mehukeittoa. Täytin kotona vesipullon mukaani ja vettä tuli juotua huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Yleensä käyn kaupasta ostamassa jonkun hiilihapollisen veden ja sitä tulee juotua huomattavasti vähemmän kuin tavallista vettä. Otan siis tästäkin eteenpäin aina tavallista vettä mukaan. Ai että. Oon niin ilonen! :D

Tänään himoitsin töissä Kingis-jäätelöä, Picnicin patonkia ja Arnoldsin donitsia. Näin entisen poikaystäväni uuden tyttöystävän jonka jälkeen kaikki himot katosivat ja mielessä alkoi pyöriä vain juoksulenkki. Kieltäydyin siis kaikista houkutuksista! Hyvä minä! HYVÄ MINÄ!

(pakko vähän kehua ja tsempata itteä :D)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Plans

Eilinen baarireissu vaihtuikin vain shoppailuun Ikeassa. Vaihtoehto kävi minulle todella hyvin ja nyt olen iloinen kun saan kirjoitella tätä sängystä ilman krapulaa. Kaikki vapaapäiväni tahtovat mennä hyvin hitaina ja rentoina. Kun ei ole mitään pakollista tekemistä, miksi en vastapainoksi ottaisi näistä päivistä kaiken irti laiskottelun osalta. Aamuinen auringonpaiste on vaihtunut harmaaseen pilvisäähän, mittariin en ole vielä edes vilkaissut. Jos siellä ei ole kovinkaan pakkanen (Forecan mukaan -8), voisin kauppareissulla suunnata myös pienelle lenkille.

Eilisen syömiset oli taas mitä oli. Illalla telkkaritasoa kootessani söin pakasteesta täytettyjä einesleipiä. Onneksi ystäväni oli täällä, joten sain tarjota hänelle toisen leivän, eikä minuun tullut sitten kaloreita kuin yhden verran. Toisin olisi ollut, jos yksin olisin iltaa viettänyt. Aamulla huomasin, että vettä oli tullut juotua liian vähän ja suolaista syötyä liian paljon sillä silmät olivat turvoksissa. Jotenkin sen huomaa naamasta heti millaisella ruokavaliolla on elänyt. Tänään on siis aika ryhdistäytyä ja huomenna ottaa eväät mukaan töihin. En voi suunnata jokaisella ruokatunnilla johonkin pikaruokalaan, edes rahallisesti.

Tiistaina olisi mahdollisesti tarkoitus tutustua uuteen kuntosaliin. Olisihan se helppoa, jos ei tarvitsisi kävellä kuin tien toiselle puolelle ja pääsisi punttailemaan. Tosin olen miettinyt pienen kotikuntosalin hankkimista. Siihen kuuluisi jumppapallo sekä kuminauha (kahvoilla). Painot minulla jo löytyykin. Kysymys kuuluu, tuleeko minulla kotona jumpattua? Onko minulla tarpeeksi motivaatiota kuntoilla kotona vai saanko itsestäni enemmän irti menemällä salille? Tätä täytyy pohtia.

Nyt taidan kuitenkin tehdä kauppalistan ensi viikoksi. Aion suunnitella koko viikon ruokalistan valmiiksi, käydä korkeintaan kaksi kertaa kaupassa ja kuluttaa jokaisella viikolla enintään 50e. Tämä auttaa minua sortumasta turhiin ja huonoihin ostoksiin sekä säästämään rahaa. Katsotaan miten onnistuu. Maanantaista eteenpäin minulla on dieetti myös kulutustottumuksilleni. Haluan katsoa kuinka paljon pystyn kuukaudessa säästämään ja mihin sitä rahaa oikeasti meneekään.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Failure

Tänään tuli tietoisia huonoja valintoja päivän syömisten suhteen.

Ruokapäiväkirja näyttää tältä:

Aamupala
Puuro (134kcal)

Lounas -
Välipala -

Päivällinen
Juustopatonki, Picnic (599kcal)

Iltapala
Kinder Bueno (217kcal)

Ei siis mitään ruokaympyrän mukaisia ateriakokonaisuuksia. Katsoin vasta kotona tuon patongin kalorimäärän ja itku meinas tulla. Kyllähän minä tiesin että majoneesi ja paksut kerrokset juustoa ei ole mikään laihduttajan ystävä, mutta silti! Ja päivän päätti vielä suklaa. Voi minua.

Mutta vaaka näytti aamulla 81kg. Pikkuinen puristus vielä ja saan ihailla seiskalla alkavaa lukemaa. En sitten tiedä milloin on viimeksi sellaisia numeroita nähnyt. Varmaankin lukiossa, noin 7-8 vuotta sitten.

Huomenna olisi tarkoitus vähän juhlia, eli paino saattaa hieman nousta hetkellisesti. Mutta maanantaina tai tiistaina käyn hankkimassa ne uudet juoksujalkineet ja suuntaan lenkille. Kympin juoksu, here I come!

I Gotta Feeling

Kunnes tuuli on tuullut tarpeeksi, uhmaa Essi lenkkipolkuja ja aloittaa aikaisemmin talvella aloittamansa juoksuharrastuksen jälleen. Koko talvi on kärsitty surkeuksissa ja olen yrittänyt purkaa pahaa mieltäni juoksemalla. Tai no hölkkäämistä se lähinnä on. Sinnillä olen laittanut töppöstä toisen eteen ja itsekurilla olenkin päässyt jo yllättäviin tuloksiin.

Minulle on erittäin tärkeää liikkuessani musiikki, joten täältä tulee taas muutama tämän hetken soittosuosikki.
















Siinäpä minun suosikkejani tällä hetkellä. Mitkä biisit teitä liikuttaa? Olisi suotavaa, että jakaisitte kanssanne teidän soittimen sisältöä :)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Ruokapäiväkirja

Minulla tämä syöminen on hieman hankala asia. Joskus syön liikaa, joskus liian vähän. Täytyy yrittää petrata sen kanssa, etenkin aamupalan. Minulle ei yksinkertaisesti maistu muutamaan tuntiin herättyäni yhtään mikään. Joskus väkisten yritän saada aamupalan alas, jotta se estäisi herkkuhimoa myöhemmin päivällä.

Ruokapäiväkirja torstai 10.3.

Aamupala -
Lounas -
Välipala -

Päivällinen
Yrttiset kasvikset 300g (210kcal)
Naudan paistijauheliha 100g (140kcal)
Punaisia linssejä 100g (100kcal)

Iltapala
Danio-rahka (211kcal)
Mandariini (32kcal)

Join työpäivän aikana myös 5dl Pepsi Maxia josta tuli sitten 5 kcal.

Kiloklubi näyttää punaisia palloja niin kasvisten kuin kuitujenkin osalta. Kasviksia tulisi saada toinen samanmoinen annos jolloin myös kuitujen määrä nousisi ja pallo vaihtaisi vihreään väriin. Tänä päivänä sain kuituja 14g, kun niitä pitäisi saada vähintään 15g, mutta suosilteltava määrä olisi 25g.

Kalorithan jäi tänään huomattavan alhaiseksi, sehän ei minua haittaa. Tosin laihduttamisen kannalta myös terveellisesti ja TARPEEKSI syöminen olisi tärkeää. Kiloklubin mukaan energiavajeeni tälle päivälle on 1365 kcal. Suhtaudun kuitenkin hieman skeptisesti Kiloklubin laskemaan päiväkulutukseeni. Mutta jos edes 1000kcal vaje olisi, tarkoittaisi se kiloa viikossa.

Minulla on serkkuni häät 16.4. ja olenkin asettanut tavoitteeksi 75 kiloa siihen mennessä. Uusi mekko on hakusessa ja tiedän kyllä minkä haluan. En vain halua laittaa päälleni kokoa 46, enkä edes kokoa 44. Haluan mekkoni olevan kokoa 42!

Fiilis on vähän sellainen et...

Olen viettänyt tänään todella rauhallista ja hidasta aamua. Siitä kertoo se, että postaan tätäkin vielä sängystä.

Vaihdoin eilen puhtaat keväiset petivaatteet sänkyyn, aukaisin kauan kiinni olleet säleverhot vihdoin ja päätin antaa kevään tulla. Nyt saankin katsella kaunista auringonpaistetta ikkunasta. Olin jo illalla laittanut sängyn viereen lukemiseksi uusimman KG-lehden jonka sitten herättyäni otin esiin. Luin lehden kannesta kanteen heti ja oli kyllä taas paljon mielenkiintoisia aiheita. Etenkin itsehillintää koskeva juttu piti lukea oikein ajatuksen kanssa. Minä liian usein taivun sen pikkupirun sanomisiin, että ei tämä yksi suklaapatukka haittaa tänään, huomenna taas tsempataan. Mutta toissapäivänä seisoin ystäväni kanssa sipsihyllyllä hänen valitessaan mieleistä pussia. Piti ihan ääneen kysyä, että huomaako hän kuinka tyynenä seison enkä ole kertaakaan sanonut haluavani sipsejä. Tai eilen kotimatkalla en kipaissut Ärrän kautta suklaahimoissani vaan tulin kotiin ja tein ruokaa. Pieniä askeleita, mutta niillä pääsen koukusta irti!

KG:ssä oli myös juoksukoulun alottajaiset. Mainitsinkin aikaisemmassa päivityksessäni kokeilleeni juoksua/hölkkäystä aikaisemmin ja vieläpä ihan hyvin tuloksin. Päätin sitten ottaa härkää sarvista ja aloittaa nyt harjoittelun ihan toden teolla. Kadut sulaa ja päiväkin on pitempään valoisa (hoen tuota varmaan joka päivityksessä, mutta olen siitä niin iloinen :D) niin voi sitten vaikka työpäivänkin päätteeksi käydä vielä valoisalla ilmalla lenkillä. Toki voisinhan aloittaa päivänikin lenkkeilemällä. Tänään heräsin jo seitsemän aikaan ja eihän siellä enää pimeää ollut. Mää niin tykkään! Ja nyt ennen töihin lähtöä päätin käydä urheiluliikkeessä katsastamassa lenkkaritarjonnan. Kengät taitaa olla hyvin tärkeässä roolissa juoksuharrastuksessa. Ja varsinkin tällaisella pulskemman puoleisella ihmisellä.

Kaivoin myös aamulla sykemittarini esille. Löysin vihdoin kaikki puuttuvat osat ja teinkin mittarin avulla kuntotestin. Noh, kuntohan oli rapistunut viimeisestä melkolailla, mutta siitä on suunta sitten ylöspäin! Vaihdoin liikuntaohjelmanikin kunnon kohotukseski entisestä painon pudotuksesta. Minulla on aina ollut haaveena juosta edes 10km ja kuntoa kohottamalla se voi joskus ehkä onnistuakin. Ja olen varma, että samalla saan jättää hyvästit liikakiloille.

Tänään on fiilis kohillaan!


ps. Ostin ehkä viikko sitten Mustasta Pörssistä alennuksesta pesukoneen (307e) ja nyt se oli Mammuttimarkkinoilla 289e. Minun tuuria. Tosin Citymarketista tuskin olisin saanut kotiinkuljetusta minkä sain MP:stä!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Go Essi Go

Tänä aamuna hyppäsin puntarille ja sen jälkeen sainkin hyppiä innosta sillä lukema oli 80,9kg!!! No okei, olen ihan varma, että huomenna aamulla paino on kivunnut taas ainakin yli 81 kilon. Minulla taisi olla perjantai punnituspäivänä aikaisemmin? Taidan pitää sen ja ilmoittaa tännekin viikottaisen lukeman sitten perjantaina.

Ilma alkaa lämmetä, mutta Meri-Lapin mahtava tuuli on tuivertanut jo useita päiviä niin kovaa, että todennäköisesti liikkuisin taaksepäin jos yrittäisin lenkille lähteä. Odottelen parempia ilmoja. Sillä aikaa keskityn syömisiin. Tänään suuhun on mennyt aamupalaksi puuroa, lounaaksi 1 tortilla, välipalaksi rahkaa, päivälliseksi 2 tortillaa ja iltapalaksi rahkaa. Tortillan täytteenä oli naudan paistijauhelihaa, linssejä, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Ei siis mikään suuren suuri kaloripommi. Ei hyvän tarvitse aina lihottaa!

Testailin aikaisemmin Go Fat Go-haastetta, jonka jälkeen pasta, riisi sekä leipä ovat jääneet lähes kokonaan ruokavaliostani. Silloin tällöin haen Subilta patongin, mutta kotiin en ole leipää ostanut aikoihin. Leipä sujahtaa minulla liian helposti suuhun ja saan kaloreita turhaan. Samalla leivän jäädessä pois, on myös juuston kulutus mennyt minimiin. Salaattiin saatan lisätä feta-juustoa, mutta siihen se sitten jääkin. Pizzat, hampurilaiset ja ranskalaiset olen unohtanut jo aikoja sitten. Niitä en enää edes himoitse. Vielä kun suklaan saisi pois ruokalistalta niin kaikki olisi hyvin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Täällä taas

Pitkä tauko on johtunut tietokoneen rikkoutumisesta. Nyt kuitenkin yritän päästä pois blogihiljaisuudesta ja tsempata itseni todellakin kesäkuntoon. Koko pitkä ja aurinkoinen kevät aikaa kulutella lenkkipolkuja!

Puntarilukemaan ei ole tullut ratkaisevaa mullistusta. Vaakaan heilahti tänä aamuna numerot 82,7kg, joten vieläkään ei alle kahdeksankympin ole päästy. Mutta uskon vakaasti, että sekin aika koittaa. Töistä on parin päivän tauko ja pystyn hyvin keskittymään terveellisiin ruokavalintoihin ja aamulenkkeihin joiden avulla saisin rytmiä päivään ja oikeanlaisia ruokalutottumuksia.

Täältä vielä tullaan!

Hyvää kevään alkua muuten kaikille, eiköhän aloiteta lähtölaskenta kevyempään kesään!