perjantai 22. heinäkuuta 2011

Karkkihimo

Tiedättekö kun joskus tulee niitä hetkiä, että karkkihimo käy liian suureksi? Se on se hetki, kun haluaa juosta Makuunin sulkemisaikaan vielä kauhomaan pussiin kaikki eri irtokarkkilaatuja. Se on myös niitä hetkiä, kun kaupat ovat sulkeutuneet ja kaapista löytyisi sokeria ja kermaa joista saisi kotitekoista toffeeta. Nämä ovat juuri niitä hetkiä kun pitää miettiä sorrunko taas ja annan periksi, vai tavoittelenko oikeasti hoikempaa minää ja huipputulosta perjantain punnitukseen.


Hammasta purren ja lähes itkua vääntäen olen kamppaillut iltani tämän tuskaisen makeanhimon kanssa. Miksi se yllättää aina perjantaina? Johtuuko se siitä, että kun painoa on lähtenyt nyt kivasti, voin juuri punnituspäivänä herkutella ja laihdutan kaikki pois seuraavaan perjantaihin mennessä? Mutta miksi haluaisin nollata hyvän tuloksen? Miksi haluan tehdä itselleni ensi viikosta tahallaan vaikean ja tehdä lisää kulutettavaa?

Tiedän osan herkkuhimosta johtuvan siitä, että en ole tänään syönyt kovinkaan terveellisesti. Olen syönyt epäsäännöllisesti ja vähän mitä sattuu. Siksi tämä ilta onkin niin hankalaa. Ystäväni kuitenkin tsemppasi minua ja kehotti minua olemaan kajoamatta sokeriin ja kermaan. En pääse ikinä eroon hiilaririippuvuudesta, jos aina kiperän paikan tullen annan periksi. Toivottavasti uni tulisi äkkiä. Pääsisin pakoon. Vielä ainakin sortumatta.

4 kommenttia:

Kaneli kirjoitti...

Tsemppiä Essi! Sinä selviät tästä illasta ja herkkuhimoistasi!

Me emme anna nyt periksi, jotta ensi viikko olisi helpompi ja itseluottamus onnistumisen suhteen vieläkin parempi.

Tiedätkö? Jos meinaat antaa periksi nyt toffeehoukutuksille, niin vannon minäkin syöväni koko suklaakaappini tyhjäksi. Haluatko sitä minulle? :DD

Essi kirjoitti...

Tätä minä tarvin <3

En antanut periksi, hyvillä mielin nukkumaan ja vielä paremmalla mielellä lenkille huomenna!

Me niin tehdään tämä :D

Anonyymi kirjoitti...

Syö tikkari !

Essi kirjoitti...

Mietin jossain vaiheessa tuota, että mitä jos kuitenkin jotain pientä. Mutta olen varma, että se olisi vain ruokkinut karkinhimoani vielä enemmän. Ja nyt olisi tarkoitus päästä tuosta jonkinasteisesta sokeririippuvuudesta eroon.