Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki

Ihan surkea ja luuseriolo vaihteeksi. Tiistaina tosiaan terassi houkutteli ja niin sattui käymään myös eilen. Eilen terassilta matkaa jatkettiin myös baariin. Annoin itselleni luvan, koska paikkakunnalla oli muualta tulleita vieraita ja ystäväni viettää viimeistä lomaviikkoaan. Tekosyitä antaa itsensä repsahtaa. En ole vielä siinä vaiheessa, että osaisin pitää itseni kaidalla tiellä ja pystyisin houkutusten tullessa kieltäytymään niistä. Joka päivä saan kamppailla valintojen kanssa, joskus huonolla ja joskus vielä huonommalla tuloksella. Huomaan myös lipsuvani ajatukseen "sitten kun...". Ei ole mitään sitten kun! Ei ole mitään sitten syksyllä kun ilmat viilenee, sitten kun terassikelit on ohi, sitten kun hankin salikortin, sitten kun... Tällaista tämä kai on, ylämäkeä ja alamäkeä. Puntaripäivän haluaisin jättää väliin. Turvotusta ja ällötystä. Katsotaan uskallanko hypätä herättyäni vaa'alle.

Kostoksi itselleni julkaisen hirvittävän kuvan itsestäni maailmanpyörässä 2009 ja tsempiksi itselleni julkaisen myös kuvan vuodelta 2011.

And the first prize goes to...

...Essi. Suurimman luuserin palkinto. Puntarilla käynti pelotti, koska tämä viikko on ollut täysin hanurista. Viikonlopun juhlimiset, tiistain Luleån reissu (+ vierailu karkkikaupassa) ja eilisen surkeus (josta kerron kohta) antoivat viitteitä siitä, että paino hiipisi ylöspäin kovastikin. +100g viime viikkoiseen, eli 78,7kg. No, eihän tulos sinänsä ole paha tämmöisen viikon jälkeen, mutta kun minulla olisi ollut koko viikko aikaa alittaa 78 kiloa ja siihen olisi ollut kaikki mahdollisuudet! Eihän tuo +100g olisi paha, jos tavoitteeni olisi pysyä samassa painossa. Olisin mielestäni onnistunut silloin, mutta kun tavoite on saada niitä kiloja pois! Turhauttaa. Mutta onneksi tiedän missä vika on.

Eilen vanha Essi tuli käymään. Hän on ollut poissa jo pitkään, mutta eilen hän tuli enkä pystynyt estämään. Vähän yritin, mutta en tarpeeksi. Kaikki oikeastaan lähti jo toissa päivästä. Valitsin kaupassa väärin, kun ostin kaalta. No eihän kaalissa sinänsä ihan kauheasti ole hiilareita, mutta kun halusin tehdä Eeva-tädin/pitserian kaalisalaattia ja kappas kun siinä yhtäkkiä hiilareiden määrä nouseekin. Eilen sitten söin sitä lounaaksi vaikka tiesin meneväni iranilaisen ystäväni luokse ja siellä todennäköisesti lukuisista kielloistani huolimatta lautaselleni läjähtää riisiä. Ja näinhän siinä kävi, ota vähän ota vähän ihan vähän vielä! Kieltoni kaikuivat kuuroille korville, kun talon emäntä oli keittänyt jättikattilan valkoista riisiä. Meinasi tulla itku. Laskin päässäni hiilarimääriä, jotka jäivät liian alakanttiin. Kotona Kiloklubiin syömisiä merkkaillessa kauhistuin, kun määrä alkoi olla yli sata ja kello oli vasta kuusi. Minulla oli vielä nälkä! Siinä vaiheessa meni ihan höpöksi. Lastasin lautasen täyteen kaalisalaattia, hetken päästä söin edellisenä päivänä tehtyä hedelmärahkaa ja kappas, löysin itseni 20.45 Citymarketista valitsemassa irtokarkkeja. Näin. Hyvä Essi! Että sellainen päivä. Jostain kumman syystä vanha minä sanoi, että kun on kerran mennyt niin överiksi niin vedä sitten kunnolla, mitä sitä turhaa yrittämään enää kun kaikki on jo pielessä. Ei, ei, ei, niinhän se juurikaan ei saa mennä. Mutta menipä kuitenkin.

Eilisen illan karkkiällötyksissä sitten mietin, että mistä tämä johtui. Yritin löytää syytä ja ehkä se johtuu siitä, että viime päivät ovat olleet aikamoista tunteiden vuoristorataa. Tai sitten siitä, että löydän itsessäni autistisia piirteitä (joo, tiedän ettei se oikeasti ole sitä) sillä haluaisin päiväni olevan samanlaisia, ennalta suunniteltuja. Ainakin syömisen suhteen. Minulle ei saa tulla yllätyksiä, silloin valitsen väärin. Ja esimerkiksi ulkona syöminen ei ole juuri nyt minun juttu. En osaa tehdä oikeita valintoja. Ja miten teen oikean valinnan, kun on kiljuva nälkä ja ainoan ravintolan ruokalistalla on sandwicheja, foccaccioita ja pastaa. Oi voi, on tämä vielä sellaista oppimista ja taistelua. Vaatii itsekuria ja treenausta. Mutta eilisestä selvinneenä ja sata kertaa motivoituneempana lähden metsästämään alle 78 kiloa ensi perjantaille!

Mukavaa perjantaina ja viikonlopun alkua kaikille!

Perjantai-ilta

Olen ehkä vähän surullinen. Kaikki ikävä mitä tapahtui viime talvena ja kevään aikana, ei jätä minua rauhaan. Eikä jätä rauhaan etenkään sen vuoksi, että kaiken ikävän aiheuttanut henkilö on salaa hiipinyt takaisin elämääni. En saa häneltä mitään, mutta silti hän vie suuren osan minun elämästä, ajatuksista ja kaikesta. Minä itse päästin hänet jälleen elämääni, mutta luulin, että tällä kertaa kaikki olisi toisin. Ei ole. En haluaisi odottaa, että ehkä joskus kaikki muuttuisi, mutta odotan silti. Päätän, että en odota, mutta joku minussa ei päästä irti.

No, kävin kuitenkin tänään 10 kilometrin lenkin. Parasta terapiaa. Tänään oli juoksuolo, mutta ilta-aurinkokin nosti lämpötilan vielä lähes 40 asteen tuntumaan enkä ottanut kuin muutamia juoksuaskelia.

Monesta blogista huomaa sen, kuinka muut elämän osa-alueet vaikuttavat laihduttamiseen. Energiaa ei tunnu riittävän, kun on muuta ajateltavaa. Minulla tuntuu kaikesta huolimatta olevan energiaa laihduttamiseen, mutta teen sitä tällä hetkellä väärästä syystä. En tee sitä itseni vuoksi vaan sen vuoksi, että kelpaisin. Ajattelen, että sitten kaikki olisi hyvin. Mutta ei laihtuminen ole ratkaisu tai se ainoa avain onneen. Ei minun kuuluisi tehdä tätä jonkun toisen vuoksi vaan itseni. Haluan laihtumisen myötä tuntea olevani terve, voivani hyvin ja pystyväni erilaisiin asioihin. Nyt kuitenkin mietin, että haluaisin näyttää olevani laiha ja kysyä tykkäätkö minusta nyt? Vaikka kyllä minä tiedän, että ylipainoni ei ikinä ollut ongelma. Sain kuitenkin kuulla olevani kaunis.

On voimaton olo. Ehdin aina iloita ja tulen kerta toisensa jälkeen pettymään.

Huomenna olisi mahdollisesti tarkoitus lähteä hieman juhlimaan. Toivottavasti saan sitä seuraa, mitä toivoinkin ja illasta tulee mahtava. Ehkä rohkaistun laittamaan viestin tälle eräälle aikaisemmin mainitulle miehelle.

Juhannuksena...

Juhannus... Huh.

Jotenkin olen alkanut vihaamaan näitä pakollisia juhlia. Lasken näihin vaput, juhannukset, pääsiäiset ja jopa uuden vuoden. Minusta on todella stressaavaa, kun pitäisi keksiä jotain todella hauskaa ja ikimuistoista vaikka todellisuudessa haluaisi jäädä vain kotiin.

Viime juhannuksen vietin kotona. Ei se minua haitannut, minullahan oli maailman ihanin poikaystävä silloin seuranani. Nyt kuitenkin kahdessa mahdollisessa juhannuspaikassa olisi pariskuntia  ja todennäköisesti minua alkaisi jossain vaiheessa ahdistaa ja surettaa. Juhannuksena kuuluu olla sen toisen kanssa, saunoa, uida ja istua laiturilla aamuun asti katsellen tyyntä vettä. Tokihan jonkun juhannuskaverin voisi yrittää löytää, mutta minulla oli jonoa helluntaina, joten tarkoittaako se sitä, ettei heilaa juhannuksena? Eikä mikään ole sama asia jonkun satunnaisen kanssa. Lisäksi on luvattu maailman surkeinta ilmaa ja mikä olisikaan juhannus ilman miljoonia sääskiä. Mutta toisaalta, juhannushan on sinkkujen taika-aikaa. Ehkä voisin illan tylsyyksissä juosta pääkadun alasti ja poimia samalla kukkia tyynyn alle vain nähdäkseni tulevan sulhaseni. Todennäköisesti siellä näkyy joku Abdullah Hamad vaikka toivoisin ennemmin José Gabrielia.

Tällaiset juhannusvappupääsiäisjuhlat sekoittavat myös laihduttamista pahasti. Parin päivän syömingit ja juomingit tuovat pakostakin lisäkilon, jos ei kaksi. Se ei minua nyt kiinnosta. Ja miksi en uhraisi yhtä juhannusta, jos ensi juhannuksena voisin mahdollisesti juhlia 15 kiloa kevyempänä. Sehän tosiaan minulla olisi vielä pudotettavana. Ensi juhannuksena voisi ajoissa suunnitella jotain mukavaa. Ei tyytyä siihen mitä keksii päivän varoitusajalla. Eli mitään erityisen kiinnostavaa ei ole edes tänä vuonna luvassa.

Sitä paitsi, olen juhannukseni juhlinut monena vuonna erittäin railakkaasti, joten olisiko nyt sitten rauhoittumisen paikka. Terveisin Essi juhannuksena 2009.

Äh, hiton juhannus. Mitäs siellä muilla on luvassa?

Words In My Mouth

Kevätillat on niin kauniita. Rakastan auringonlaskua. Ja mikä mahtava syy lähteä lenkille vaikka kello olisikin jo puoli yhdeksän.

Pitkästä aikaa juoksua/hölkkää 4.73km, kaloreita kului 506, siitä tosin vain 17% rasvaa. Sykkeet 161/176.

Sain tänään todella ikäviä ja lähinnä stressaavia uutisia heti aamusta. Olen pähkäillyt asian ratkaisua koko päivän eikä sitä tunnu löytyvän. Turhautuminen ja ahdistus veivät minut sipsihyllyn luo vaikka äitini oli juuri puhelimessa sanonut, että ÄLÄ SORRU SYÖMÄÄN (tietää tunnesyöntitapani)!! Viime hetkellä teinkin valinnan ja vaihdoin sipsit kurkkuun ja porkkanaan. Eli olen tässä dippaillut sitten illalla kasviksia. Nam! Paljon parempi mieli, kuin jos olisin mättänyt sipsipussin.

On se, kun itse aiheuttaa itselleen ongelmia. Olen oikea kävelevä katastrofi, drama queen. Äitini sanoi, että toimin aina niin impulsiivisesti enkä mieti seurauksia. Se on niin totta ja siitä saan sitten kärsiä. Jos tämä opettaisi minua. Mutta viikko korkattu hienolla lenkillä. Ansaitsin viime viikolla sykemittariini tähden, pokaalia ei tästä viikosta tullut. Ensimmäistä kertaa kuitenkin sykemittarini on palkinnut minut kahtena viikkona peräkkäin!

Ilonpilaaja

Ahdistaa. Pääsiäisen ja vapun aikana kerätty huima määrä kiloja ja turvotusta. Vatsa on kuin ilmapallo ja naama nestettä täynnä.

Juttukaan ei oikein kulje, ei myöskään lenkkeily. Pakko päästä taas ruotuun.

Vihaan juhlia.

Välkkärit pois ja lenkille!

Kyllä on taas itsekurin kiristämisen paikka. Täällä on päätetty, lipsuttu ja tunneahmittu. Mutta ollaan kyllä vastapainoksi vähän lenkkeiltykin.



Maanantai meni kiinalaista herkutellessa. Kävin kuitenkin kävelemässä 6.20km ja juoksemassa 3.36km. Päätin maanantai-iltana, että tiistaina alkaa taas tsemppaus. Jes, huomennahan on aina hyvä alottaa :D



Tiistai menikin hyvin. Ehkä pari leipää meni yli sen, mitä olin suunnitellut. Mutta jos herkkuja ei mene yhtään ja ruokavalio koostui muutenkin pelkistä hyvistä ruokavalinnoista, en voi olla pettynyt. Lenkilläkin kävin jälleen kahdesti. Aamulla kävin tekemässä pienen intervallilenkin. 3min juoksua, 2min kävelyä. Näin jatkoin 4.84km ja aikaa kului noin 40min. Illalla innostuin vielä yhdelle pitkälle lenkille. Aivan ihana aurinkoinen sää houkutteli minut 8.57km lenkille. Ja ensimmäistä kertaa ihan kesätreenihousuilla! :D 



Tänään sitten tuli järjetön takapakki. Sain puheluni entiseltä poikaystävältäni ja tämän puhelun jälkeen olin valmis kauppaan ja hakemaan sieltä kaikki herkut. Mukaan tarttui taattua kamaa, niin sipsiä kuin karkkiakin. Niitä sitten mussutin sohvalla telkkaria katsoen ja kyllähän sen tietää, että kun pussinpohja alkaa häämöttää, paha mieli siitä vain tulee.

Noh, kaikki herkut syötyäni aurinko onneksi paistoi vielä ulkona mikä houkutteli minut käymään lenkillä. Tarvin mielenhuoltolenkin. En tiedä mitään niin kaunista kuin laskeva kevätaurinko.Tässä huono, mutta aurinkoinen kuva lenkkimatkani varrelta. Mää niin tykkään! Lenkki oli ihan rauhallinen, en tavoitellutkaan korkeita sykkeitä tai mitään muutakaan. Halusin vain saada ajatukset raiteilleen ja pois sen kamalan olon mikä kaikesta syödystä tuli.



Lenkkimusiikkina toimi kaikki nämä rauhalliset kappaleet päivityksen varrelta. Oli ihana palata kotiin todella rauhoittavalta lenkiltä. Näitä lisää. Kyllä tämä vielä tästä!



Mutta yksi laihdutuksen kannalta mukava asia alkaa päivä päivältä varmistua. Vappu olisi näillä näkymin tarkoitus viettää kotona koulutehtävien parissa. Vielä en ole asiasta ihan satavarma, mutta se tuntuisi houkuttelevalta. Kevät kun on muutenkin minulla nyt juhlimisen aikaa niin miksi en jättäisi yhden välistä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän kiinnostaa nuo "pakolliset" ryyppyjuhlat. Tokihan minulla olisi varmasti mukavaa, mutta katsoo nyt.



Tämmöiset musiikkipainotteiset kuulumiset täältä pimenevästä Meri-Lapin illasta :)

Kuulumisia

Kevätväsymystä ilmassa. En tiedä olisiko sen pitänyt olla jo vai mistä tämä vetämättömyys johtuu.

Pari viikkoa mennyt yhden tai kahden lenkin vauhdilla, paino taas huitelee missä sattuu. Miksi se kasikympin alitus on niin vaikeaa?

Viime viikonloppuna oli häät joissa tuli syötyä ja juotua, illalla baarista kotiin vielä pitsan kautta. Sunnuntai meni niin hirveissä oloissa, ettei siihen auttanut kuin tutut krapulaherkut, ensin vähän sipsejä ja siihen perään karkkia.

Tämä viikko on mennyt ruokailujen suhteen hyvin, mutta eilen sattui tietoinen repsahdus. Kävin ystäväni kanssa pitsalla viimeisten työpäivieni kunniaksi. Lisäksi työkaverini osti minulle jäätelön.

Mutta tiedättekö, ei sen niin haittaa vaikka tämä viikko menee näin. Ensi viikosta lähtien minulla ei ole mitään muuta kuin aikaa keskittyä itseeni ja painonpudotukseen. Työt loppuu ja opinnäytetyö on palautettu. Olen siis ansainnut loman! Ajattelin viettää kaksi kuukautta ihan vain oleskellen ja itseeni keskittyen. Viime syksystä elämäni on ollut yhtä myllerrystä ja kaipaan pienen tauon kaikesta. Haluan vain tehdä sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä ja mikä minulle on hyväksi. Jos nyt saisin aloitettua sen kauan haaveilemani saliharrastuksen. Olen kaivellut vanhoja ohjelmiani esille ja yritän niistä muodostaa tehokkaan kolmen päivän ohjelman.

Kesä tulee, aurinko paistaa ja mulla ei oo muuta ku aikaa! Kyllä kiitos :)

Avautuminen

Mitä jos pitäisinkin vaakalakon? Jos punnitseminen olisi pannassa aina Tammikuun alkuun saakka? Jos seuraava ja samalla ensi vuoden ensimmäinen punnituspäivä olisi 7.1.2011. Olen niin kyllästynyt siihen, että tarkkailen painoani vähän väliä, monta kertaa päivässä. Ja nyt kun paino on kivunnut vähän ylöspäin, lukema vain masentaa minua. En haluaisi murehtia painoani tällaisena aikana kun herkkuja notkuu joka pöydässä. Tosin en ole erityisemmin sortunut mihinkään. Tänään söin yhden tortun ja join mukillisen glögiä, näistä tuskin rangaistaan, kun päivän muut syömiset ovat olleet kurissa.

Kyllä painon kanssa kamppaileminen on uuvuttavaa puuhaa. Ensin ollaan niin iloisia, kun paino lähtee alaspäin ja sitten itketään kun se viikon päästä nouseekin. Jostain syystä mahani on tällä hetkellä kuin ilmapallo ja yritän löytää siihen syitä. Ihan hirvittävää nähdä peilissä pömppö jo vähän aikaa olleen litteämmän vatsan tilalla. Ja vielä kun ajattelen tulevia joulunpyhiä, kuinka ne kerääntyvätkin muistoksi navan seutuville. Oikea painajainen.

Ja liikunta ei sitten kiinnosta yhtään. Ja ketä kiinnostaisikaan tuolla 20-25 asteen pakkasessa? Syytän nyt niin tuota ilmaa! Lenkkeily kun on oikeastaan tällä hetkellä ainoa oikeasti siedettävä urheilulaji. Saa ajatukset muualle ja mieli rauhottuu. Mutta onko tämä jotakin kettuilua vai mitä, tien toiselle puolelle avataan kuntosali! Minun olohuoneen ikkunasta on suora näkymä kuntosalille. Voin halutessani katsella television sijasta juoksumatolla juoksevia ihmisiä. Voisiko kuntosalia enää paljon lähemmäksi tuoda? Minun on ehkä pakko käydä tutustumassa, kunhan se sali nyt vaan avataan. Luulenpa, että avajaiset on tähdätty juuri kinkkuähkyistään toipuville syömäreille. Minua ei kinkuilla lihoteta, mutta kaikella muulla kyllä.

Voi voi, ehkä tämä tästä. Mutta tosiaan, puntarille hyppään seuraavan kerran 7.1.2011!

Going down down down

84,3kg! Eilinen puntaripäivä unohtui ja punnitsin itseni tänä aamuna. Vaaka näytti noinkin hurjaa lukemaa. Hurjaa sen vuoksi, että yllätyin painon menneen alle 85 kilon. Aivan mahtavaa!

Tosin tällä hetkellä paino ei putoa terveellisimmällä keinolla. Pitkään jatkunut ja nyt varmistunut ero poikaystävästäni vetää mielen matalaksi ja ruokahalu on minimissään. Yritän kuitenkin syödä vähintään saman verran kaloreita, kuin VLCDtä noudattaessani.

Jotenkin tätä blogia on vaikea kirjoittaa. Pitäisi olla tsemppi päällä, kirjoittaa kannustavia painonpudotusjuttuja, kertoa, kuinka hyvillä keinoilla painon saa tippumaan. Oikeasti haluaisin vain maata sohvalla ja itkeä. Tämä aika vetää minut ihan maahan. Olen muutamana päivänä jaksanu käydä lenkillä ja välillä on hyviä päiviä. Huonot päivät vain vetävät voiton tällä hetkellä.

Ai niin, olen nyt siis saavuttanut ensimmäisen välietappini. Alle 85 kiloa! Palkintona tästä olisi ollut uudet kengät, mutta kun tavoitteen saavuttaminen venähti, vaihdan kenkien ja takin paikkaa. Nyt olisi siis palkintona uusi takki (kunhan saan vain haalittua rahat kasaan :D).

I Love You Tomorrow If You Love Me Today

Vietän täällä perjantai-iltaa hyvien pahojen ystävieni kanssa. Varmaan tunnettekin heidät, sillä toinen on nimeltään Polly-pussi ja toinen nachot. Tietoinen repsahdus tapahtui ja ilman sen kummempia syyllisyyksiä aion popsia kaiken sen minkä aloitinkin.

Huomenna on kuitenkin (vaihteeksi) uuden elämäni ensimmäinen päivä. Olen kerännyt tämän päivän voimia enkä ole itkenytkään kuin muutaman kyyneleen. Yritän niin kovasti miettiä sitä, että edellisen eron jälkeen kyllähän minä pääsin jaloilleni ja nautin elämästäni. Miksi siis en voisi tehdä niin nytkin. Yritän asennoitua tällaiseen vaiheeseen elämässäni jälleen. Vaikka elättelenkin toiveita yhteenpaluusta, en silti voi luottaa siihen, että näin tapahtuu.

Huomenna kuitenkin ajattelin viettää päivän täysin itselleni! Hemmottelen kuorinnoilla, naamioilla, hiusten värjäämisellä ja kaikella mitä mieleeni tulee. Loihdin itsestäni uuden minän, sellaisen jota kelpaa katsella. Ei sellaisen, jolla on silmät turvonneina itkusta ja tursuavia makkaroita vyötäröllä, kun on tullut lohtuherkuteltua illat sohvalla! Yes, I'm fabulous :D Ja sen näytän sillekin, joka ei minua enää halua.

kuva

Uuvuttavaa

Laitan totaalisena nössönä tähän nyt vain olotilaani kuvaavan biisin. Olen todella rikki ja poikki kaikesta tästä. Yritän tsempata itseäni jatkamaan ja yritän löytää myös voimaa näyttää kaikille vaikka tällä hetkellä elämä tuntuu aika kurjalta. Itse olet ajatellut elää toisen kanssa lopun elämääsi ja toinen on valmis lopettamaan ja luovuttamaan. Pahinta siinä on, että et voi itse tehdä asialle mitään. On vain pakko tyytyä siihen, mitä toinen haluaa. Miksi toisesta pitää kaikin voimin kiinni vaikka tietää, ettei tästä ole enää mihinkään? Onko kenelläkään mitään hyviä neuvoja päästää toisesta irti? Ja onko kenelläkään vinkkejä itkuillan parannukseksi? Selvästikään en haluaisi hakea lohdutusta suklaalevystä varsinkaan kun puntari näyttää +2kg. Mutta olen ihan loppu. Täysin.



Siis pidä pidä vielä kiinni niistä toiveistasi, sillä niin kuin totta olet, on myös totta toiveesi. Niin pidä pidä vielä kiinni siitä, että rakastat ja kuka ties joskus toivees toteutuu.