torstai 30. syyskuuta 2010

Celebrity Weight Loss

Silmiini osui tuossa muutama päivä sitten tällainen julkkislaihduttaja, Jennifer Hudson. Melkoisen muodonmuutoksen on tämä näyttelijä (+laulaja?) tehnyt. Hän on pudottanut kilonsa Painonvartijoiden avulla. Hän pieneni koosta US 16 (EU 46) kokoon US 6 ( EU 36). Hyvä tulos. Vaikka pidin Jennifer Hudsonia kauniina vähän muodokkaampanakin. Etenkin kasvot ovat menettäneet kauniin pyöreyden.

Ennen-kuvat täältä, täältä ja täältä. Jälkeen-kuvat täältä, täältä ja täältä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Magic Autumn Night

Pitkästä aikaa hyvä ja onnistunut päivä. Nyt huomaa miten tärkeää on esimerkiksi työ. En vain makaa kotona sohvalla ja mieti tekemättömiä hommia joita en jaksa aloittaa. Päivä menee kuin siivillä ja olen paremmalla mielellä, kun saan olla todella mukavassa paikassa töissä.

kuva
Osaksi hyvään mieleen vaikuttaa se, kun käytiin eilen poikaystävän kanssa illalla kävelemässä rannassa. Katseltiin veneitä jotka olivat vielä satamassa, käveltiin hiekalla ja katseltiin vastarannan valoja. Juteltiinkin asioista ja vaikka mitään varmaa ei ole, eiliset puheet sai pahat ajatukset väistymään ainakin hetkeksi. Tämäkin päivä on ollut sen osalta helpompi ja olen todennäköisesti itkenyt ja hermoillut aivan turhasta. Kotona kun on kaiket päivät aikaa miettiä asioita.

On ollut myös oikein onnistunut liikuntapäivä. Seitsemän aikoihin lähdin kävelemään töihin. Ihana kävellä hiljaisessa aamussa, pilvet on punaisena ja on vähän viileä. Vähän reilu puoli tuntia kävelin aamulla ja saman reissun tein siis myös neljän jälkeen kotiin päin. Tulin äsken uudelta kävelyreissulta. Energiaa oli lähteä vielä melkein puolentoista tunnin reippailulle. Tänään olen kuluttanut siis kävellen 1227 kaloria. Aika hyvin vai mitä? Rasvaa tästä on ollut noin 41%. Keskisyke on ollut siinä 120-130. Jee, hyvä minä! :)

tiistai 28. syyskuuta 2010

Dreams

Tulipa tehtyä onnistunut lenkki tänään. Sykemittari kertoi, että kunto JA rasvanpolttokyky parantumassa. Yleensä se on vain toinen noista. Liikuttua tuli 1h 8min, 604 kcal, 40% rasvaa.Sykkeet 128/145. Tällä viikolla olen kuluttanut liikkumalla jo 1609 kaloria eikä nyt ole vasta ku tiistai.

Mikään muu ei sitten sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Olen aika hukassa. Lähinnä parisuhde ja kouluhommat painavat mieltä. En tiedä ollaanko tässä taas kohta sinkkuja. On vaan harmillista, kun kumpikaan ei ole tehnyt mitään väärin ja kumpikin rakastaa toista, mutta on vaan sellaisia asioita joiden vuoksi ei voitais olla yhdessä. Tai minun puolesta voitaisiin, mutta toisen mielestä ehkä ei. Tämä asia painaa minua ihan todella paljon, olinhan ihan varma että tämä on nyt tässä ja olen löytänyt sen jonka kanssa haluan olla koko loppuelämän. Sitten se ei menekään niin.

Yksi piristävä asia on kuitenkin se, että olen taas tosissani alkanut suunnitella Australiaan muuttoa. 2007 syksyllä kun ensimmäistä vaihtoa suunniteltiin kavereiden kanssa, Australia oli ykkösvaihtoehto. Hakuajat olivat vain silloin mennyt umpeen ja lähdettiin sitten käymään visiitti Portugalissa. Siitä vaihdosta jäi niin positiiviset muistot, että Australian keikkakin on toteutettava. Jos saisin valmistuttua nyt joulukuussa, kevään keräisin rahaa ja sitten syksyllä vois lähteä vaihtoon. Ois todella hienoa. Jos en lähde, tulen katumaan sitä paljon.
kuva
kuva  
kuva
Näitten kuvien pitäis kyllä laittaa vauhtia koulutehtävien tekemiseen ja valmistumiseen. Kuvat ovat siltä alueelta, jossa mahdollinen tuleva harjoittelupaikka sijaitsee.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Walking

Tämä päivä on ollut vähän parempi kuin aikaisemmat. Olen lähinnä siivoillut, pessyt pyykkiä ja käynyt kaksi kertaa lenkillä. Ensimmäisen reissun tein aamupäivällä, 1h 10min, 540 kcal, 45 % rasvaa, sykkeet 120/140. Toisen reissun tein tuossa tunti sitten, 55min, 465 kcal, 41 % rasvaa, sykkeet 124/154. Ihan hyvä kalorinkulutus tälle päivälle. Olisi hienoa päästä joka päivä tuhanteen kaloriin.

Minulle soitettiin tänään entisestä työpaikastani ja tarjottiin pientä sairasloman sijaistamista. Otin työn vastaan ja keskiviikkona aloitan. Ei se ole kuin pari viikkoa, mutta kuitenkin. Saanpahan ainakin rytmistä kiinni, aamulla ylös illalla nukkumaan. Nyt rytmi on ihan sekaisin. Eilenkin (tänään) laitoin aamuneljältä nukkumaan. Lisäksi saan päivittäistä kulkua 8 kilometriä pyöräillen tai kävellen.

Tämän illan ehdoton lenkkihitti oli tämä

lauantai 25. syyskuuta 2010

KG

Eilen lenkin jälkeen käväsin kaupassa ja nappasin lehtihyllyltä mukaan uuden KG-lehden. Olen sitä mieltä, että kaikkien painonpudottajien tulisi lukea tuota lehteä. Ainakin minulle siinä on todella paljon aiheellista asiaa.

Normaalia ruokavaliota noudattaville on varmasti suuri apu Keittokirja-osiosta jossa on parin viikon ruokalista sisältäen kaikki viisi ateriaa aamiaisesta iltapalaan. Päivät sisältävät kaloreita noin 1400-1550. Itse ainakin ajattelin kokeilla ohjeita heti, kun pussikeitot ovat historiaa ja saan alkaa nauttimaan oikeasta ruuasta. Ohjeet ruokiin löytyy heti viikko-ohjelman jälkeen. Laitan esimerkiksi yhden päivän kahden viikon kevyestä listasta.

Aamiainen 290 kcal:
3rkl mysliä, 2dl rasvatonta maustamatonta jugurttia, banaani, marjoja, kahvia tai teetä.

Lounas 450 kcal:
Värikäs kanakeitto, siivu ruisleipää, 1tl sulatejuustoa (max. 9% rasvaa), 1 tomaatti, 2dl rasvatonta maitoa tai piimää.

Välipala 60 kcal:
Kiivi ja mandariini, vettä

Päivällinen 470 kcal:
Bataatti-porkkanakiusaus, vokattua porkkanaa, 2 dlkauramaitoa.

Iltapala 140 kcal:
2dl marjoja, 1dl rahkaa, 1tl hunajaa, 1tl pellavansiemeniä.

Yhteensä kaloreita tälle päivälle tuli 1410. Ei siis tarvi nääntyä nälkään vaikka keventämään alkaisikin. Ruokalistasta löytyy muitakin todella kokeilemisen arvoisia herkkuja. Lounasvaihtoehdoista löytyy esimerkiksi kiinalainen lihavokki, lämmin broilerisalaatti, yrteillä maustettu sienikeitto ja kasvisleivät sekä papu-punajuuripihvit tulisella pähkinätahnalla. Kelpaa minulle. Päivälliseksi tarjotaan välimerellistä kanapataa, intialaista palsternakkakeittoa, intialaista kasvistaginea, tomaattista yrttikanakeittoa, kaalipataa, uunikalaa yrttijuureksilla, intialaisittan maustettua broileria ja linssi-kasvislisäkettä sekä keräkurpitsamoussakaa kreikkalaisen salaatin kera. Nam nam. Kaikki nämä annokset lisäkkeineen sisältää kaloreita noin 400-530.

perjantai 24. syyskuuta 2010

All The Right Moves

Puntari-perjantai... kuten jo kerkesinkin edellisessä postauksessa mainitsemaan, paino on noussut muutaman kilon. No tänään puntarin lukema on 87,8 kiloa. Sehän tarkoittaa noin 1,5 kilon painonnousua. Ei, en aio hätäillä, en lannistu. Tästä jatketaan ja lähdetään pudottamaan entiseen malliin. Kaikki edelliset dieettiyritykset ovat kaatuneet juurikin tähän kohtaan, siihen kun sortuu mässäilyyn ja harrastaa sitä vielä melkein viikon ajan. Helposti sitten ajattelee olevansa jatkuva epäonnistuja ja luuseri. Karkkihyllyn kautta kotiin surkuttelemaan miten ei ikinä onnistu. Mutta nyt asia on toisin, ei minua kaada hetkellinen painonnousu, olenhan pudottanut jo kymmenisen kiloa ja se on jo saavutus sinänsä. Ei minulla ole kiire, haluan vain päästä tavoitteeseeni ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä lipsumisen jälkeenhän on vain päästävä takaisin ruotuun. Minun tavoitteeni on motivoida itseäni pari päivää, pitää "mielenhuoltoviikonloppu". Tarkoituksena on löytää avaimet onnistumiseen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

kuva
Eilen personal traineriksi opiskeleva ystäväni tuli käymään ja lähdettiin iltasella lenkille. Ajoimme heidän mökin läheisyyteen ja käytiin soratiellä vähän kuntoilemassa. Hänen vauhdissaan pysymisessä olikin vähän tekemistä tällaisella sunnuntaikuntoilijalla. Mutta ihan hyvin se meni. Oli mukava kun toinen vieressä sanoi "nyt juostaan tuon mäen päälle, isompia askeleita, nyt kävellään näin ja näin". Kakkostasolla mentiin koko lenkki, hetkellisesti sykkeet kävivät kolmosella. Noin 45 minuuttia liikuttiin ennen kuin tuli pimeä ja lähdettiin pois. Kaloreita kului 410, rasvaa 35 %. Sykkeet 135/174.  Tuli taas todettua, että läskillä kuluu enemmän. Ystävälläni sama lenkki kulutti noin 100 kaloria vähemmän. Jossakin asiassa edes hienoa olla pullero :D

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Mess

On mennyt hetki, etten ole jaksanut kirjoittaa ollenkaan. En ole halunnut kirjoittaa siitä, miten taas epäonnistun ja lipsun. On tullut herkuteltua. Nyt tällä viikolla en ole tosin syönyt mitään mässäilyherkkuja, mutta olen innostunut jostain syystä riisistä ja syönyt sitä sitten liian paljon.

Paino on noussut pari kiloa, ne tosin saisi hetkessä pois, jos jaksaisin yrittää. Joku turhautuminen ja syysmasennuksen poikanen on tosiaan iskenyt. Kaikki tekemättömät hommat painavat mieltä ja jostain olisi vain aloitettava. Olenkin päättänyt kuluttaa loppuviikon laittamalla kämppää kuntoon. Aion perjantaina raivata vaatekaapista kaiken turhan pois (samalla myös muusta kämpästä) ja mahdollisesti lauantaina kiikuttaa tavarat kaatopaikalle. Tosin jos jaksan raivata jo huomenna, miksi en kävisi kaatopaikalla jo perjantaina.

kuva


On jotenkin liikaa kaikkea turhaa tavaraa joka lojuu pitkin kämppää. Sitten niitä tarvittavia tavaroita ei saa laitettua mihinkään siististi, kun hyllyt pursuaa kaikkea ylimääräistä. Joten tästä lähdetään. Sitä paitsi kuka haluaa mennä keittiöön tekemään ruokaa (edes pussikeittoja) jos tiskit lojuu altaassa ja roskia on siellä täällä.

kuva
Katsotaan kun tämä "uusi elämä" kaikkine herkkuineen taas alkaisi, niin kirjoittaminenkin olisi mukavampaa. Eihän kukaan jaksa kirjoittaa/lukea jatkuvasti epäonnistumisista ja paskoista asioista.

Mutta olipa muuten ihana eilen käydä kävelemässä syksyisessä luonnossa. Lähdimme ystäväni kanssa lenkille, mutta poiketen edellisistä kerroista, kiersimme rantaa eri puolilta ja kävelimme metsäpoluilla. Se ehkä hieman rauhoitti mieltä. Kaloreitakin 1,5h reissussa kului yli 500.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Changes

Hei hei ja hyvästit maanantain punnituspäivälle ja toivotetaan tervetulleeksi punnituspäivä perjantai. Tässä pienen lenkin jälkifiiliksissä kirjottelen. Hyvin epäonnistunut viikko takana, mässäystä ja liikkumattomuutta. Nyt olisi taas kurinpalautuksen aika.

Päädyin vaihtamaan punnituspäivän perjantaiksi sen vuoksi, että repsahduksia minulla tapahtuu a) punnituspäivänä, jos on tapahtunut edistymistä. Ajattelen, että seuraavaan punnituspäivään on aikaa ja saan pudotettua kaikki tarvittavat vaikka vähän herkuttelen. Ja b) viikonloppuna. Viikonloppuna, tylsänä koti-iltana, tarvin jotakin naposteltavaa. Miksi en siis yhdistäisi kahta pahaa. Lisäksi viikonloppuna mahdollisesti tulleet turvotukset lähtevät seuraavaan perjantaihin mennessä.

Nyt on kuitenkin tsempattava ja tietenkin mahdollisuuksian mukaan välttää tällaiset repsahdukset. Ne ovat vain itsekurista kiinni. Minulla se on huono ja sen vuoksi suklaa eksyy suuhun tuon tuosta. Mutta nyt yritetään taas muuttaa se. Pakko.

Eli seuraava punnituspäivä perjantai 24.9. Tavoitepaino olisi silloin noin 84 kilon luokkaa. Ja silloin olisi ylitetty ensimmäinen etappi.

Mahdun muuten yhteen mekkoon, jonka ostin viime syksynä. Olin jo kauppaamassa sitä ystävälleni kesällä, mutta nyt vetoketju sujahtaa kiinni ilman ongelmia! Tuli todella hyvä fiilis siitä.

torstai 16. syyskuuta 2010

Everlong

En ole saanut oikein mitään aikaan alkuviikon aikana. Hirveä masennus ja stressi kaikista asioista. Tällä hetkellä mielessä pyörii lähinnä raha-asiat, seurusteluasiat ja kouluasiat. Nämä yhdistettynä saa minut aamulla jäämään peiton alle ja venymään puoleen päivään asti. Eihän ne asiat sillä helpotu tai muutu, mutta kun...

Maanantai meni mässäillessä ja tiistai jämiä syödessä. Eilen sitten ei maistunut mikään. Söin muutaman hapankorpun ja auringonkukansiemeniä. Paahdettuja ja suolattuja sellaisia. Päätin, että paino ei enää nouse yli 88 kilon, mutta kyllähän se sinne kiipesi, mutta on nyt tullut alas. Tällä hetkellä vaaka näyttää melkein maanantaista lukemaa, muutama sata grammaa täytyy pudottaa vielä siihen.

Onneksi ensi viikolla on velkaneuvojan aika. Tämä kertoo aika paljon siitä, kuinka huonolla jamalla minun raha-asiani ovat. Mutta onneksi tämä nainen saa aina minut uskomaan, etten ole vielä pahassakaan velkasuossa. Katsotaanpa nyt, kun vien pari laskua lisää.

Mutta sellaista tänään. Alan tekemään koulutehtäviä. Joulukuussa pitäisi olla valmistujaiset, mutta vielä on NIIN paljon tekemättä.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Wake me up when September ends

Tänään, punnituspäivänä puntarin lukemat ovat 86,7kg!!! Oon niin onnellinen tuosta tuloksesta. 1,9kg lähtenyt viime viikosta. En ihan päässyt tavoittelemaani 86,2 lukemaan, mutta puoli kiloa ei haittaa kun kuitenkin melkein kaksi kiloa lähti tällä viikolla. Huh, helpottaa. Tästä on hyvä jatkaa. Tämä muuten tarkoittaa, että olen pudottanut noin 11,5% lähtöpainosta. Se on todella hyvin omasta mielestäni. Eikö ne lääkäritkin aina sano, että jo 10 prosentin painonpudotus on todella hyväksi. No, sen olen nyt saavuttanut. Ensi viikon tavoite on 85,3kg. Eli 1,4kg tulisi pudottaa tällä viikolla. Katsotaan miten onnistuu.

kuva
Tämä viikko saattaa helposti epäonnistua (ihan ku muut ei :D), koska täällä on menossa pieni henkilökohtainen kriisi. Kriisiin todennäköisesti löytyy vastaus viikon lopulla, mutta epätietoisuus ja luulo siitä, että ei käy hyvin, voivat joko ajaa minut mässäilemään tai sitten se voi antaa tsemppiä enkä lannistu. En vielä tiedä mitä tapahtuu. Nyt on vain sellainen olo, että haluaisi olla peiton alla mahdollisimman pitkään, syödä suklaata ja katsoa Bridget Jonesia. Bridgetit ovat olleet aina minun lohtuelokuviani. Ehkä sen vuoksi, että samaistun siihen henkilöön niin paljon. Äitini sanoi, että ne elokuvat on dokumenttia minun elämästäni. Joskus itsestänikin tuntuu siltä. Sinkkuna olin täysin samanlainen ja nyt seurustelevana tunnistan samoja piirteitä kuin kakkososassa. Katsotaan mitä tämä ilta tuo tullessaan.

Hyvää viikkoa kuitenkin kaikille!

ps. Jaksoin eilen käydä viikon ainoan lenkin. Tunnin mittaisen sellaisen, mutta sykemittaria minulla ei ollut mukana. Joku 500 kalorin keikka varmaankin.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Mini

Eiliset mässäilyt eivät näy ainakaan vielä painossa. Mahdollista on, että pääsen huomenna sinne alle 87 kilon. Mahdollisesti.

Olin yöllä nukahtanut sohvalle, puhelin oli jostain syystä mennyt äänettömälle. Säpsähdin hereille yhdeksän jälkeen missaten 14 puhelua poikaystävältäni. Hän oli jälleen yötöissä ja unohtanut avaimet. No, en ole kuullut kuudesta kahdeksaan tulleita puheluita ja poikaystävä oli jäänyt oven ulkopuolelle. Onneksi hänelle oli oman kämppänsä avaimet, joten pääsi sinne sisälle.

En pidä siitä, että herään aikaisin. Minulla on liian paljon aikaa ajatella syömisiäni ja liian paljon aikaa syödä :D Lähinnä mielessäni pyörii salaattirulla, jonka poikaystävä aikoi ottaa mukaan kotiin tullessaan. No, se on siellä toisessa jääkaapissa nyt ja haluaisin sen niiiiiiin kovasti nyt tänne. Nälkä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Full, fuller, the fullest

Ihan kamala olo. Ihan kamala.

Nyt on sukuloitu ja juhlittu valmistujaisia. Syöty perunamuusia ja lihapullia, syöty myöskin suklaata (mikä karkkilakko?). Valmistujaisjuhlissa kieltäydyin kuitenkin kaikesta, mitä tarjolla oli, hyvä minä!

kuva täältä
Käytiin äitin, äidin miehen, siskoni ja veljeni kanssa Haaparannalla ja sieltä mukaan tarttui sellaisia suklaapäällysteisiä kookosvaahtopötköjä. Kun ostin ne, en muistanut ollenkaan koko karkkilakkoa. Se oli täysin pyyhkiytynyt mielestä. Mitenhän siinä niin kävi? Ehkä syytän tästä sitä, että pötköt olivat keksi/muffinsihyllyn luona, enkä tajunnut ostavani karkkia. Seli seli :D

No, ei se mitään, tästä jatketaan. Minulla on muuten ollut ongelmia vatsani kanssa. En tiedä onko se vain tyhjä ja sen vuoksi mitään ei tule ulos vai kärsinkö jonkunlaisista vatsaongelmista. Kipaisin eilen apteekissa ja ostin Laxoberon-tippoja, koska halusin mahan toimimaan täksi päiväksi. Noh, otin niitä seitsemän aikaan ja luulin, että yön aikana istuisin vessassa ja tänään kaikki olisi ok. Ehei, pahin vaihe mahassani alkoi juuri Haaparannalla Coopin kassajonossa! Naurettiin veljeni kanssa, että minulle käy kuin elokuvasta Nuija ja Tosinuija, mahani murisi siihen malliin. Ei auttanut kuin tuskailla mummolaan, mutta selvisin. En kuitenkaan ole saavuttanut sellaista oloa, että mahani on kunnossa. Otin tänään iltapäivällä vielä 10 tippaa ja nyt odotellaan mitä tämä ilta saa aikaan. Yritän litkiä kovasti vettä ja toivon, että maha kevenisi ja turvotus lakkaisi.

sori, oli pakko :D
Ei tänään tämän kummempaa, rauhallinen koti-ilta tiedossa. Ei mitään syötävää! Maha ei tarvi tänään enää mitään!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Ehkä ensi elämässä

Minua on uhkaavasti valtaamassa syysmasennus. Edellisenä syksynä en sellaista kokenut ihanan työpaikan johdosta, mutta sitä edellisenä syksynä alkoikin melkein puoli vuotta kestänyt matalapaine. Silloin sain elämäni todella huonolle mallille, jonka jälkiä paikkailen vieläkin ja pitkään. Tänä syksynä en edes projektin myötä voi tunnesyöppönä tuudittautua sohvan pohjalle suklaalevyn kanssa. Täytyy siis yrittää keksiä ilot jostain muualta. Pimenevistä syysilloista kynttilänvalossa (sillon ei näy kaikki lika ja sotku tässä kämpässä kun en jaksa siivota), kirpeistä pakkasaamuista (minulla ei ole lenkkeilyvaatteita pikku pakkaskeleille), saa käpertyä poikaystävän kainaloon (joka huitelee kaikki illat kavereittensa kanssa), saan valmistautua ja haaveilla hoikempaan minään (kilot ei kyllä lähde mihinkään).

Tänään minua kuitenkin erityisesti harmittaa se, että minä isoluisena en tule ikinä olemaan pieni ja siro. Vaikka kiloja lähtisikin, jään silti isokokoiseksi. Haluaisin olla naisellinen ja hento, en miehinen ja jykevä. Sille asialle en kuitenkaan voi tehdä mitään. Miksihän kaikki ikävät asiat kasautuu yhteen ihmiseen, aina sellaiseen jolla on jo muitakin ongelmia. Esimerkiksi minä lihavana kärsin nuorena selän ja dekoltee-alueen aknesta (thank god, siitä ei ole jäänyt pahempia muistoja), minulla on töpselinenä/possunokka, sormeni ovan nakit ja lyhyet (joskus KUN saan kihlasormuksen, se ei voi olla siro ja kaunis), rintani eivät ole kauniin muotoiset ja lista voisi jatkua tästä vielä paljon pitemmälle.

Minulla on kuitenkin ollut aina mielessä joku, jonka ulkonäköä olen ihaillut ja jonka tyylin haluaisin omaksua. Pitemmän aikaa minulla on ollut... miksi sitä sanotaan, esikuva? ei, malli? en minä tiedä, mutta siis Prinsessa Madeleine omistaa sellaisen vartalon ja sellaisen tyylin jonka haluaisin myös itselleni. Kiitos.

kuva täältä
kuva täältä

kuva täältä



torstai 9. syyskuuta 2010

Soup for two

Tänään on ollut melko onnistunut päivä ruokailun suhteen, vaikka vielähän kaupat ovat auki ja sortuminen voi tapahtua. Olen kuitenkin psyykannut itseäni, etten lankea herkkuihin. Viime päivät olen tuskaillut herkkuja ehkä sen vuoksi, etten ole syönyt säännöllisesti ja tarpeeksi paljon. Tänään kuitenkin sekin asia saatiin korjattua.

Menu tänään:

kuva täältä
Allevo suklaapirtelö, 0,5dl vadelmia
Allevo peruna-purjokeitto, kaksi nakkia, erilaisia kasviksia n. 100g
Knorr-minestronekeittoa, täysjyvämakaroonia
Luvassa illalla vielä suklaapirtelö ja vadelmia

Kaloreita tänään kertyi noin 700. Ei paha.

En tiedä miksi lämmin ruoka turvottaa minua. En haluaisi syödä lämmintä ruokaa sen vuoksi, että sen jälkeen olo on todella turvonnut ja varmasti kilojen määrä nousee todella nopeaa. Eihän asia kuitenkaan näin ole, mutta siltä se tuntuu.

Olen ajatellut kokeilla peruna-purjokeiton lisäksi Knorrin erilaisia keittovaihtoehtoja. Niiden yhdessä annoksessa on jotakuinkin saman verran kaloreita/hiilihydraatteja/proteiineja kuin VLCD-keitoissa. Ainoa hankaluus lienee annostelussa, sillä pussit on kolmelle tai neljälle hengelle suunniteltu. VLCD-keitoista saat juuri oikean annoksen yhdestä pussista. Katsotaan.

kuva täältä

Varoitus, herkullisia ruokakuvia luvassa!

Minua on jo pitemmän aikaa todella tympinyt tämä "nutraus", eli vähäkalorisella dieetillä oleminen. Lipsun joka välissä ja painokin tuntuu todennäköisesti sen takia lähtevän todella hitaasti tai jumiutuvan paikoilleen. Usein mietin miksi ruokaa rakastavan ihmisen pitää kituuttaa näin. No juurikin sen takia, että rakastan ruokaa. Mutta ei, ei tavallinen, normaali kotiruoka ole suistanut minua ylipainon suohon. Sen ovat tehneet kaikki suklaalevyt, Polly-pussit, sipsit ja suolapähkinät. Sen ovat tehneet Pepsit ja Coca-Colat, sen ovat tehneet oluet ja siiderit, viineistä ja sangrioista puhumattakaan. Niistä minun vararenkaani on tehty.

kuva täältä

Olen kuitenkin jollakin tavalla tämän dieetin aikana vieroittunut tavallisesta ruuasta. Pelkään sen sisältämiä kaloreita, nesteen kertymistä ja painon nousemista. En tiedä miksi samaa tunnetta ei tule herkkujen kohdalla. Joku antaa minulle luvan syödä makaroonilaatikon sijasta nachoja ja salsaa. Ja kun syömisen polulle lähden, en lopeta sitä ennen kuin saan tarpeekseni (yleensä vielä vähän enemmän). En ole saanut liian suurien määrien syömistä kuriin. Luulisi pitkällä dieetillä mahalaukun vähän pienentyneen, mutta ei. Pystyn yhä syömään pussillisen sipsejä eikä se tuota mitään ongelmia.

kuva täältä
Voi miten ikävä minulla onkaan perunamuusia ja lihapullia, kaalilaatikkoa, erilaisia pastoja. Pasta ja riisi tulevat olemaan minulle kompastuskiviä normaaliin ruokavalioon siirtymisessä. Ne ovat suurta herkkua etenkin siinä valkoisemmassa versiossa. Nam. En aio poistaa niitä kokonaan ruokavaliostani sitten joskus vaan yritän oppia syömään kaikkea kohtuudella.

kuva täältä
Nyt kuitenkin ennen näitä ihania kermaisia pastoja ja kana schezuaneja olisi pistettävä herkuttelut kuriin. Eihän siitä tule mitään jos päivät kituutan pirtelöillä ja vähillä kaloreilla, illalla käyn sitten lähi-ärrältä hakemassa suklaalevyn. Jos aion kuitenin hankkia päivän aikana yli tuhat kaloria (ja vieläpä rasvalla) miksi en lopettaisi dieettailua vaan antautuisin hyvälle ruualle. En kuitenkaan ole valmis vielä siihen vaiheeseen, joten on otettava lujemmat otteet käyttöön. Ei enää yhtään herkkuja! Karkkilakko on nyt virallisesti julistettu aina jouluun asti! Karkkilakkoon lasketaan tietenkin automaattisesti myös suklaa, joka on pannassa aina joulukonvehtien syömiseen asti. Pääsen äitini joulupatojen ääreen muutamaksi päiväksi, joten silloin aion ottaa ihan rennosti, enkä mieti kaloreita, se on varma. Mutta eipäs hoppuilla, ei vielä ole joulu. Nyt yritetään selvitä nämä 3,5 kuukautta ilman sokerintuskia. Lähteekö joku mukaan haasteeseen? Tiedän kyllä, että tällainen totaalinen kieltäytyminen saattaa johtaa useampaan repsahtamiseen ja helpommin. Mutta ehkä tämä radikaali muutos voi auttaa edes niin, ettei Makuunista tarvi raahata mukanaan 400g pussia vaan kiellettyä ostetaan vain pieni määrä taltuttamaan suurin himo. Tosin aion yrittää pitäytyä tässä totaalisessa lakossa ja tästä eteenpäin pidän myös kiinni siitä, että "If you bite it, you write it" eli kaikki mitä hampaani koskettavat, tulevat blogiin luettavaksi.

Mutta viikonloppuna on luvassa yhden hetken luvallinen sortuminen tavalliseen kotiruokaan. Olen menossa mummolaan pitkästä aikaa herkuttelemaan ja silloin en voi vastustella. Mutta tavallinen kotiruoka, saan siitä korkeintaan 500 kaloria. Nekin voisi huonommalla tavalla tulla, joten ei pilata sitä herkkuhetkeä.

kuva täältä

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Prizes

Monessa painonpudotusblogissa luvataan itselle joku palkinto, kun tavoite on täytetty. Näitä palkintoja saa ostella esimerkiksi, kun painaa tietyn verran tai on alittanut jonkun kiloluvun. Minä kun tykkään ostella itselleni niin paljon kaikkea, haluan myös tehdä tällaisen "palkintolistan". Täytyy kuitenkin muistaa, ettei rahatilanteeni ole mikään huikea tässä syksyn/alkutalven aikana, joten millään suurella en pysty itseäni palkitsemaan. Tällaista kuitenkin suunnittelin:

Alle 85kg - Uudet kengät, saappaat mielellään

kuva täältä.
Alle 80kg - Uusi talvitakki. Eiköhän näihin aikoihin ala olemaan jo niin viileä/kylmä, että tarvin uuden takin. Olen kyllästynyt täysin villakangastakkeihin, joissa olen kulkenut jo yläasteelta asti. Nyt en halua takkia johon tartuu kaikki karvat ja langat vaan haluan käytännöllisemmän, siistin arkitakin.
kuva täältä.

Alle 75kg - Tähän painoon liittyy monta juttua. Olen tämän painon saavutettuani alittanut minun ja äidin painorajan, 76kg, ja saan äidiltäni 500e. Poikaystäväni on myös luvannut tilata minulle toiveestani Kg-lehden vuosikerran. Näihin aikoihin minulla tulisi olla myös "viralliset" valmistujaiset ja joulukin on näillä main. Voisin ostaa itselleni jonkun kauniin valmistujaismekon joka menisi myös joulunpyhien juhlavampana mekkona.

72kg, painoindeksi normaali - Tämä paino tuntuu sen vuoksi merkittävältä, että painoindeksi on nyt normaali. Tämä paino on ehkä jo joulun paikkeilla, mutta jos herkut täyttävät mieleni ja mahani, saavutetaan 72 kiloa vuoden vaihteen jälkeen. Alennusmyynneistä siis jotain kivaa ja ihanaa. Palkinnoksi saan ostella alennusmyynneistä 150 eurolla jotakin kivaa.

Alle 70kg - Mitähän sitä tähän keksisi. Kuten huomata saattaa, palkintoni ovat pelkästään vaatteita. Niistä minä pidän ja niitä minä rakastan. Alle 70 kilon pitäisi minun laskujeni mukaan päästä tuossa Tammikuussa, viimeistään Helmikuussa. Ajankohdasta riippuen voisin ostaa ulkoiluvaatteita. Joko kunnon toppatakin ja -housut tai sitten kevyempää kevätulkoiluvaatetta.

68 kg - Olen pudottanut 30 kiloa alkupainosta!!! Tässä palkitsen itseni uudella, laadukkaalla laukulla. En siis osta mitään H&M-tuotetta vaan oikean laukun! Siistimpää takkia minun ei kevääksi tarvi ostaa, joten haluankin hienon laukun.

Tavoite 64kg - Tavoitteeseen pääseminen tarkoittaakin sitten jotakin suurta palkintoa. Eikö sen pitäisi olla se todellinen kannustus? Kun vaatekaappia on uusittu pitkin matkaa, tämä voisi olla jotain ihan muuta. Rahaakin on aikaa kerätä, joten lupaan itselleni UUDEN SÄNGYN kun kaikki kilot on karistettu. Sellaisen sängyn, jonka jousia ei kuluta 30 ylimääräistä kiloa. Olen halunnut uutta sänkyä jo pitkään, joten eikö tämä olisi sellaisen palkinnon paikka? :D

Tässäpä minun palkintolistani tällä erää. Katsotaan muuttuuko se matkan myötä. Uusiin kenkiin on siis maanantaisen punnituksen mukaan noin 3,5 kiloa. Ei siis ollenkaan monen kilon päässä!

Voi ei, telkkarissa on taas alettu pyörittään Polly-karkkien mainosta. Ne ovat minun ultimatepahinvihollinen ikinä :D Minun ja Pollyjen yhteinen taival alkoi jo yli kymmenen vuotta sitten ja meidän on vaikea erota.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tästä kaikesta saa helposti kyllikseen

Meni turvallinen tiistaipäivä...

Eipä ole paljon kerrottavaa tästä päivästä. Olen viettänyt kaiken aikani sohvalla suurkuluttaen digiboksiini tallennettuja ohjelmia. Elokuvia joka lähtöön, I like. Vielä kun olisi nachoja, juustodippiä ja salsaa niiden kaverina. Melkein astelin kauppaan verhoten likaiset hiukset pipon alle, mutta sain hillittyä itseni. Tekaisin suklaanmakuisen Allevo-pirtelön ja lisäkkeeksi laitoin noin puoli desiä vadelmia. Kelpas.

Sohvalla oleskelu ei kuluta niin paljoa kaloreita, että tulisi nälkä tai edes huvittaisi syödä. Tänään ensimmäisenä alas on mennyt mukillinen Findrexiniä. Sen jälkeen iltapäivällä söin tutuksi tulleen peruna-purjokeiton keittojuureksilla ja kahdella nakilla. Nyt illalla join sitten tuon suklaapirtelön. Joten melko vähällä mennään.

Mutta onpahan vain ollut melkosta vuoristorataa muutama päivä rakkauskiemuroissa. Vaikka itse ei aiheuta ongelmia, ulkopuolelta niitä tulee. Ehkä tämä tästä ajan kanssa. Mutta välillä pistää miettimään mihin ihmeeseen olen itseni sotkenut.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Minus me

Päivän ärsytyksen aiheet (vähän myös eilisen)

kuva täältä.
- kamala nuha ja mahdollisesti myös korvatulehdus, jotka iskivät täydellä teholla yön aikana.
- terveyskeskukseen oli laitettu numerolaput ilmoittautumista varten. Siltikään jotkut mummot eivät käytä sitä vaan etuilevat, koska "minun asiani on vain ihan pikainen ei kestä kauaa sanon vaan tän" ja sitten sinne etuilee kymmenen mummoa 5 minuutin asialla joka tekeekin 50min lisää odotusaikaa numerolapun ottaneelle.
- typerä mies joka käyttää koiraansa minilenkillä oluttölkin kanssa. Kun oluttölkki on tyhjä, sen voi huoletta heittää tien varrelle. Ihan ku täällä ei olisi jo kauniit lenkkipolut muutenkin niin vähissä, niitä ei tarvi sotkea!
- lomaviikko on ohi ja pitäisi käydä opinnäytetyön ja muiden kouluhommien kimppuun, jotta viimeistään joulukuussa tätä blogiakin kirjoittelisi valmis sosionomi.
- rahattomuus. Kun edes perusasioita ei saa hankittua ilman, että kaikki sentit täytyy laskea.
- haisevat tiskit keittiössä. Tosin nenä on niin tukossa, etten kauheesti enää haista niitä.

kuva täältä.
Mutta on tässä jotain plussaakin

+ ei tarvi vääntäytyä lenkille jos ei haluta. Kipeänä kun se ei ole oikein suotavaa.
+ ruokahalu on kadonnut sairastelun myötä
+ saan katsoa hyvällä omallatunnolla Tyra Banks Showta (mikä on kyllä aika surkea) ja Steven & Chris-talkshowta. Kiitos rakas poikaystävä kun hommasit meille kanavapaketin.

ööööö, siinäkö ne plussat oli? :D

Monday

Tervetuloa 88 ja 6 kiloa. Tänään on siis punnituspäivä ja lukemat puntarilla olivat noinkin kamalat. Mistä sain kilon lisää siihen aikaisemnaan puntarin lukemaan? Tai no tiedänhän minä. Lipsumalla dieetistä. Mutta ei se mitään, aina on uusi viikko edessä ja mahdollisuus onnistua :)

Ei se sykemittarikaan minua palkinnut. Olen harjoitellut liian paljon tasolla 3. Eli rasvanpolttoa tehostaakseni olisi liikuttavat syketasoilla 1 ja 2. Olen kuitenkin liikkunut huikeat 11 minuuttia tasolla kolme, joka ei oikeuta pokaaliin :D Tyhmä mittari.

Mutta ensi viikon maanantaina tavoitepainoni on 86,2 kiloa! Siihen on siis matkaa 2,4 kiloa, mutta uskon onnistuvani.

Mukavaa syksyistä viikkoa! (vaikka luvattiinkin lämmintä, ei se täällä pohjosessa tunnu)

kuva täältä.

I Feel Fine

Tämä päivä on kulunut lähinnä kuluttaen sohvan kangasta. Olen viettänyt viimeistä lomapäivää rennosti telkkarin edessä sen kummemmin miettimättä muuta. Tosin mietin eilen suuhun pantuja suklaita, joiden myötä sain heiluttaa jäähyväiset 87 kilolle ja toivottaa tervetulleeksi ainakin yhden lisäkilon. Että olinkin sitten kaivannut sitä yhtä. Orpo olohan se tuli kasillakin ilman toista kasia. Noh, katsotaan mitä huominen punnitus tuo mukanaan.

Näiden suklaiden vuoksi pari tuntia pähkäilin lähteäkö lenkille. Puolesta oli puntarin lukema ja sykemittarista puuttuvat noin 400 kaloria. Vastaan olivat pienoinen nuha (seli seli) ja säätiedotuksen mukaan lähenevä sade (seli seli seli). Noh, aikani pähkäiltyä ja vaihtoehtoja miettiessä, vedin lenkkikengät jalkaan ja suuntasin tutulle reitille. Tarkoitukseni oli oikaista vähän ja tehdä joku puolen tunnin pätkä, mutta reippailinkin sitten tunnin verran. Kaloreita kului 604 ja rasvaa 32%, sykkeet 141/169. Sain kuin sainkin siis kaikki tarvittavat lukemat mittariin ja kohta pitäisi näyttöön ilmestyä viikoksi pokaali. On melkein voittajafiilis kun sain itseni ylös vaikka se tunti ihan liian suurelta uhraukselta.

Äitini on tulossa viikonloppuna kylään jonka vuoksi minun on "nutrattava" tunnollisesti koko viikko. Meillä on äidin kanssa veto -20kg=500e. Tosin viimeinen punnitus ei ole vielä, mutta haluan näyttää edistyneeni.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Drink

Tästä on tulossa lähinnä lenkkipäiväkirja, kun kirjaan kaikki ylös. Mutta ei se mitään. Eilen ystäväni innoittamana lähdin päivällä lenkille. En olisi millään jaksanut yksin mennä, mutta hyvä kun joku kannustaa lähtemään. Käytiin noin 70min kävelyreissu jonka aikana kului 616 kaloria, 41% rasvaa. Sykkeet oli 125 ja 146.

Eilen ei syöntien osalta ollut mikään mallipäivä. Pari pirtelöä meni, mutta iltapäivästä suuhun eksyi niin valkosipulipatonkia, porkkanaa, kurkkua, dippiä ja vielä popcornejakin! En tiedä miten sorruin niin. Mutta puntari näyttä tänään ensimmäistä kertaa alle 88!!!!! Lukema oli 87.7kg. Minulla on siis vielä maanantaihin aikaa pudottaa 600g jolloin olisin listaamassani tavoitteessa jota en uskonut tällä viikolla saavuttavani. Hyvä minä!

Illalla tulee todennäköisesti tehtyä vielä lenkki ja saan sillä sykemittarista puuttuvat kalorit täyteen. Meinasin eilen illalla vielä lähteä kävelemään, mutta onneksi ajattelin järjellä, enkä lähtenyt. Sain koko illan tuskailla jaloissa olleiden suonenvetojen kanssa. Ei ollut erityisen mukavaa. Ja miksi minulla ei juuri sillä hetkellä ollut sitä magnesiumia sisältävää juomaa, kun sen luulisi auttavan suonenvetoihin ja palautumaan liikunnan jälkeen paremmin. 

kuva täältä.
Tämä Novellen juoma on muuten hyvänmakuista ja tosiaan sisältää jonkin verran magnesiumia. Terveellä ihmisellä, joka noudattaa normaalia ruokavaliota, ei magnesiumista pitäisi olla puutetta. Vilkas aineenvaihdunta tai köyhä ruokavalio saattavat kuitenkin vähentää magnesiumin määrää elimistössä. Magnesiumvalmisteita käytetään usein helpottamaan suonenvetoja, mutta mitään tieteellistä todistetta vaikutuksesta ei ole. Itse kuitenkin uskon tähän. Lisäksi magnesium alentaa mahdollisesti kolesteroliarvoja, joten ihan turha tavara se ei ole.

kuva täältä.
Toinen Novellen Plus-sarjan juoma sisältää sinkkiä. Sinkin puutetta esintyy myös usein huonosti/yksipuolisesti syövillä. Sinkin puute saattaa tulla esille huonona ihona (akne), heikot kynnet ja hiukset, huono yleiskunto ja haavatkin saattavat parantua hitaammin. Eli siis tarpeellinen aine tämäkin. Vaikka esimerkiksi Nutrilett - ja Allevo-tuotteissa päivän pussiannokseen on laskettu tarpeellinen määrä vitamiineja ja hivenaineita. En silti usko täysin niiden tehoon. Yksi ystäväni sanoi, että pussikuurilla hänen hiuksensa alkoivat lähteä. Tätä pelkään ja olenkin hankkinut Dermosililta ravintolisän joka on suunnattu hiuksille ja kynsille. Katsotaan onko niistä mitään hyötyä, toivottavaa olisi myös kynsien vahvistuminen. Mutta siis, tämä sinkki-juoma, minulle ei tämä aprikoosin ja jasmiinin makuinen vesi oikein iskenyt. Pidin enemmän toisesta, omenan makuisesta Novellesta. Kaloreita näissä juomissa on 17kcal/dl.


kuva täältä.
Plus-tuotteista löytyy vielä sitruunan makuinen, kalsiumia sisältävä juoma. Sitä en ole vielä testannut, mutta katsotaan missä vaiheessa se ruokakoriin eksyy. Kalsiumin sanotaan auttavan painonhallinnassa sillä Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan runsas kalsiumin saanti muuttaisi energia-aineenvaihduntaa niin, että solut polttavat rasvaa enemmän ja rasvan varastointi rasvakudoksessa vähenee. Pidemmän päälle kalsiumin (maitotuotteiden!!) käyttö voi laskea sekä painoa, että rasvakudoksen suhteellista osuutta. Tämä kuitenkin on niin pieni määrä, ettei sitä lyhyellä ajalla päästä testaamaan, mutta saa kai sitä tsempata itseään ja uskoa mihin tahtoo. Onhan ne lumelääkkeet ennenkin tepsineet :D Kalsiumhan on tosin hyväksi luustolle ja esimerkiksi verenpaineen alenemiselle. 

Tulipas mainospostaus, mutta minusta nämä ovat ihan mainitsemisen arvoisia tuotteita. Ei niitä ehkä pullokaupalla kannata juoda. Yhdessä pullossa on kuitenkin 255kcal.

perjantai 3. syyskuuta 2010

La Bamba

Viidettä lomapäivää vietellessä oli aika katsastaa mp3-soittimen tarjonta. Se on luottokaveri yksin tehdyillä lenkeillä. Tässäpä vähän musiikkia, mitä minun korviini kuuluu lenkin aikana. Musiikkimakuni on hyvin laidasta laitaan, iskelmää, poppia, rokkia, joten soittimestakin löytyy laaja skaala erilaista musiikkia.

Tämä teknohitti on tullut tutuksi niille, jotka ovat joskus käyneet LesMillsin BodyCombat-tunneilla. Aivan mahtavaa, tehokasta hikirääkkiä.



 Tämä on uusin tulokas soittimessa. Rakkautta ensikuulemalla.



Suurimman osan soittolistaltani täyttää menevät ja pirteät biisit.







Tämä laulu on alunperin kauniisti esittänyt Saybia.



Ehdoton suosikkini. Tämän tahtiin tallusteltiin jo viime syksynä töihin.



Tsemppibiisi kaikille kaltoin kohdelluille naisille. En löytänyt YouTubesta kuin live-version, mutta kyllä kelpaa. Näytän kaikille-asennetta puhkuen tulee tätä kuunneltua.



Lanteet alkaa väkisinkin vatkaan tätä kuunnellessa. Ainakin minulla.



En juurikaan tykkää Koop Arposesta, mutta tämä osu ja uppos.



Sitten vähän iskelmää



Ja sokerina pohjalla Antin uusi biisi

torstai 2. syyskuuta 2010

Feel The Wind

En varmaan voi hehkuttaa syksyn ihanuutta tarpeeksi, mutta varautukaa samanhenkisiin postauksiin syyskuussa.

Tulin juuri mahtavalta, mutta raskaalta lenkiltä. Raskaalta sen vuoksi, että en tiedä miksi en ollut ollenkaan halukas liikahtamaan sohvalta. Olisin vain halunnut olla. Mutta pimenevässä syysillassa yksin tehty lenkki oli parasta, mitä itselleni pystyin tekemään. En ole pitkään aikaan ollut niin yksin omien ajatusten kanssa. Siis hyvällä tavalla yksin. Monta pitkään mieltäni vaivannutta asiaa sai ratkaisun, kun tallustelin eteenpäin. Nyt olo on aivan mahtava. Kotona on aina niin paljon muuta ajateltavaa tai sitten televisio huutaa tai on vain jotain muuta tekemistä, ettei pysty rauhoittumaan ollenkaan. Taidankin ottaa tämän iltalenkin ohjelmaan terapeuttisen vaikutuksen vuoksi, en niinkään painonpudotuksen kannalta vaikka sekin on aina plussaa. Tämä aika vuodesta on ihanaa, kun on pimeää ja ensimmäiset katuvalot alkavat syttyä. Valoisien kesäöiden jälkeen tämä pimeys on toivottua.

kuva täältä.


Lenkki oli muuten suht kevyt ja aikaa kului muutamaa minuuttia vaille tunti. Kaloreita kului 525, josta rasvaa oli 38%. Keskisyke oli kuitenkin 130 ja maksimisyke 159.

Tälle viikolle pitäisi liikkua vielä 1:15h, jos haluan sykemittarin tavoitteet täyteen. Kaloreita puuttuu vähän päälle 1000. Kyllähän nämä saa helposti täyteen. Pari kertaa kun käy lenkillä, niin kalorit on täynnä ja aikaakin kuluu yli tarvitun.

Ruuan suhteen en ole pysynyt ihan pelkissä kylmissä pusseissa. Ruokapäiväkirja tältä päivältä näyttää seuraavanlaiselta

Aamupala Allevo suklaa-pirtelö
Lounas Nutrilett mansikka-pirtelö
Päivällinen Allevo peruna-purjo-keitto, kaksi nakkia, noin 70g Apetit-keittojuureksia

Vielä voisin syödä yhden pirtelön, mutta ei ole yhtään sellainen olo nyt. Puuttumaan jäävät vitamiinit ja hivenaineet saan pillereistä, joten voin huoletta jättää yhden pussin syömättä. Se ei tee pahaa eilisen pitsan jälkeen.

As I Am

Heipparallaa!

Syksyn virallista toista päivää vietetään ja aivan ihanassa säässä. Alkusyksy on siitä ihana, että aurinko paistaa ja ilma on vain hiukan viileää. Lenkille lähtiessä ilma on raikas ja syksyn tuoksu on todella ihana. Minä tykkään syksystä. Olen sitä jo odottanutkin. Me likes.

Eilinen reilun tunnin lenkki kuluttu minusta 649 kaloria ja 37% rasvaa. Keskisyke 131 ja maksimisyke 165.

Muuten eilinen päivä ei mennyt ihan nappiin, jatkoin samaa linjaa kuin koko alkuviikon. Söin eilen pitsaa. Ja söin vielä koko pitsan. Antakaa tämä heikko hetki minulle anteeksi. Eilen olin ihan maani myynyt ja todella pahalla päällä tästä retkahduksesta, joka olisi niin helposti voitu välttää. Tänään taas en ota morkkista tuosta. Maha toimi aamulla todella hyvin (mitä se ei ole tehnyt varmaan pariin viikkoon) ja puntari näyttää noin kilon vähemmän. Se on pomppinut tällä viikolla reippaassa 89.8 lukemassa ja nyt se sitten oli 88.8. Lisäksi sain tuosta eilisestä mässäilystä tarpeekseni ja tänään on taas motivoitunut olo VLCD-pussien syöntiin. Olen syönyt peruna-purjo-keittoa monena päivänä ja jotenkin tuntuu, että se jumittaa painoani. Yritän vain keksiä jonkun tekosyyn. Tänään aion olla pelkillä kylmillä pirtelöillä, ne laskee turvotusta mukavasti ja laittaa turvotukset liikkeelle. 

Olen huomannut, että esimerkiksi kuumat juotavat, erityisesti tee, aiheuttaa minulle turvotusta. Nyt taas sitten epäilen, että nämä kuumat keitot aiheuttavat samaa. Voikohan turvotus johtua siis näistä vai mikähän sille on syynä?