Minua on uhkaavasti valtaamassa syysmasennus. Edellisenä syksynä en sellaista kokenut ihanan työpaikan johdosta, mutta sitä edellisenä syksynä alkoikin melkein puoli vuotta kestänyt matalapaine. Silloin sain elämäni todella huonolle mallille, jonka jälkiä paikkailen vieläkin ja pitkään. Tänä syksynä en edes projektin myötä voi tunnesyöppönä tuudittautua sohvan pohjalle suklaalevyn kanssa. Täytyy siis yrittää keksiä ilot jostain muualta. Pimenevistä syysilloista kynttilänvalossa (sillon ei näy kaikki lika ja sotku tässä kämpässä kun en jaksa siivota), kirpeistä pakkasaamuista (minulla ei ole lenkkeilyvaatteita pikku pakkaskeleille), saa käpertyä poikaystävän kainaloon (joka huitelee kaikki illat kavereittensa kanssa), saan valmistautua ja haaveilla hoikempaan minään (kilot ei kyllä lähde mihinkään).
Tänään minua kuitenkin erityisesti harmittaa se, että minä isoluisena en tule ikinä olemaan pieni ja siro. Vaikka kiloja lähtisikin, jään silti isokokoiseksi. Haluaisin olla naisellinen ja hento, en miehinen ja jykevä. Sille asialle en kuitenkaan voi tehdä mitään. Miksihän kaikki ikävät asiat kasautuu yhteen ihmiseen, aina sellaiseen jolla on jo muitakin ongelmia. Esimerkiksi minä lihavana kärsin nuorena selän ja dekoltee-alueen aknesta (thank god, siitä ei ole jäänyt pahempia muistoja), minulla on töpselinenä/possunokka, sormeni ovan nakit ja lyhyet (joskus KUN saan kihlasormuksen, se ei voi olla siro ja kaunis), rintani eivät ole kauniin muotoiset ja lista voisi jatkua tästä vielä paljon pitemmälle.
Minulla on kuitenkin ollut aina mielessä joku, jonka ulkonäköä olen ihaillut ja jonka tyylin haluaisin omaksua. Pitemmän aikaa minulla on ollut... miksi sitä sanotaan, esikuva? ei, malli? en minä tiedä, mutta siis Prinsessa Madeleine omistaa sellaisen vartalon ja sellaisen tyylin jonka haluaisin myös itselleni. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti