tiistai 31. toukokuuta 2011

Party Rock Anthem

Tänä aamuna ei ollut erityinen juoksuolo, mutta lähdin silti käymään pienen lenkin. Vaihdoin reittini sellaiseen, jota olen käyttänyt viimeksi viime kesänä. Mutta kauniilla koivuin reunustetuilla teillä lenkki kulki kuin unelma ja teinkin uuden ennätyksen niin matkassa kuin ajassakin! 5.86km ajassa 52:22. Eli kilometri tuli matkaa lisää ja aika oli esimerkiksi sama, kuin PT:n kanssa heitetyssä vitosessa. Minuutin parempi jopa! Ihan mahtava fiilis! Asetinkin uuden tavoitteen syksylle. Silloin pitäisi mennä jo kymppi!

Tänään on muutenkin sujunut! Mahtavaa tiistaita ihan kaikille :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Makeover

Ihan pakko tulla esittelemään eilisen illan ajanviettotapa.

Olen luonnostani jotain maantienharmaan ja vaalean välimaastossa olevan hiusvärin omistaja. Olin pitkään täysin blondi, kunnes päätin joulukuussa tosiaan värjätä hiukset täysin tummiksi. Kesää kohti mentäessä alan kuitenkin jälleen haikailemaan vaaleiden hiuksien perään. Miten ihana olisi saada sellaiset tuhkanvaaleat hiukset tummemmilla raidoilla! Mutta tummista takaisin vaaleiksi, mikä operaatio siinä onkaan! Enkä kyllä ala siihen enää ikinä kotikonstein. Olen sen kerran tehnyt, olin välillä tyvestä vaalea, latvoista ruskea, tai sitten täydellinen amisporkkana.

Eilen sitten innostuin tekemään Hollywood Makeoverin. InStylen sivuilla voi ladata oman kuvansa ja kokeilla sitten omaan päähänsä julkkisten hiuksia! Tämän saman asian on voinut tehdä kyllä myös MTV3:n Helmiklubi-sivuilla, mutta minusta tämä InStylen ohjelma toimii paremmin. Kuvan ei välttämättä tarvi olla suoraan edestä, kuten Helmiklubin Tyylitalon muuttumisleikissä. Eilisen illan sitten tosiaan testailin muutamia hiuksia päähäni ja yritin tutkailla mikä väri olisi minulle parhain. Tässäpä teille vähän parhaita paloja :D Lähinnä kasvojen väriin ja muotoon sopiviin hiuksiin tarvisin vinkkiä. Naamansuttauksesta johtuen on vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Ja miksi edes suttaan, kyllä noista halutessaan minun naamani tunnistaa!



Klikkaamalla saa kuvia suuremmaksi! Käykääpä tekin testailemassa pientä Hollywood Makeoveria.

Superstars

Aamulla herätessäni kerkesin kirota vaa'an ja olla varma, että sillä on jotakin henkilökohtaista minua vastaan :D Olin varma, että puntarin lukema on jotakin yli 80 ja en ikinä pääse alle sen vaikka kuinka alkuviikosta olisi näyttänyt siltä. Mutta kappas kehveliä, virallisen punnituspäivän lukema oli 79,5! Että täällä ollaan! Alle 80! Alkuviikko enteili suurempaa pudotusta, mutta olen niin tyytyväinen tuohon lukemaan! Ensinnäkin se on 200g vähemmän kuin asettamani tavoite ja toisekseen, tämä viikko ei ole mennyt ihan herkkulakossa. Eli tyytyväinen olo on. Tästä on hyvä jatkaa ja saan todellisen tsempin päälle. Pitkään aikaan kun ei todellista edistystä ole tapahtunut, aina on tullut takapakkia. 79,5 kiloa on alin puntaritulos varmaan sitten lukion toisen luokan jolloin lihominen alkoi. Jei! Yksi välietappi saavutettu ja painojanakin näyttää enemmän menetettyjä kuin jäljellä olevia kiloja!

Ulkonakin paistaa aurinko. Täytyisi käydä viemässä yksi paperi opettajille arviointia varten ja sen jälkeen lähteä moikkaamaan mummoa. Ajattelin käydä hänen kanssaan kävelyllä, hän kun niin harvoin enää rollaattorinsa kanssa haluaa/jaksaa lähteä ulkoilemaan.

Eilen kävin ystäväni kanssa shoppailemassa ja löysin ihan mielettömän ihanan mekon! Tarvinkin jotain uutta ensi viikonloppuna pidettäviin ystäväperheen tytön lakkiaisiin. Yleensä Vilan vaatteet (varsinkin joustamattomat) ovat olleet pieniä enkä juurikaan ole käynyt kyseisessä kaupassa shoppailemassa. Nyt kuitenkin löysin mekon, joka oli aivan ihana! Koko kaupungin Vila-liikkeistä löytyi vain yksi valkoinen L-kokoinen yksilö. Siinä oli pienoinen ompeluvirhe, joten se jäi kauppaan. Ensi viikolla vieraillaan naapurikaupungissa, jos sieltä löytyisi vielä sama mekko huolellisemmin ommeltuna.

Shoppailureissulla sain myös kutsun kahville! Eräs miespuolinen henkilö, jonka kanssa olen lähinnä vain sellainen moikkailututtu ollut jo pitkän aikaa, tuli juttelemaan minulle. Kyseli ensin kuulumisia ja sitten sanoi, että hänellä on jo pitkän aikaa ollut asiaa minulle ja nyt haluaisi pyytää minua kahville. Kiertelin ja kaartelin, koska en tiennyt mitä vastata. Hän pyysi numeroani, mutta otin itse hänen numeronsa ja sanoin soittelevani. Tämän tein sen vuoksi, että en halunnut antaa hänelle numeroani ja todennäköisesti en itse tule hänelle soittamaan. Kyllä, hän on komea ja huoliteltu, tummat nappisilmät omistava herra, mutta jostain syystä en ole erityisen innostunut. Mutta ainahan tuollaisesta tulee hyvä mieli :)

Aurinkoiseen päivään hieman Portugalin vaihtariaikamuistoja olkaa hyvä!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Other Side Of The World

Olen hukannut maanantaina sykemittaristani sen möhkylän joka kiinnitetään siihen vyöhön. Tuntuu, että olisi turha sen vuoksi edes lähteä lenkille, ihan kuin ne kalorit kuluisi vain jos näen ne mittarissa. No toki mittari on hyvä olla juoksulenkille lähtiessä, pystyn näin tarkkailemaan ettei syke nouse liian korkeaksi, mutta kävelylenkki sujuu huoletta ilman kalorilaskuria. Niinpä kävin ystäväni innoituksesta 5.6 kilometrin aurinkoisen ja kesäisen lenkin. Tuuli oli edelleen todella kova, mutta aurinko ja vihreät koivut saivat sen unohtumaan.

Eilinen päivä oli surkea. Sorruin syömään herkkuja. Mutta tänään fiilis on ollut aivan toinen ja olen jopa ollut melko tehokas. Olohuone on putipuhdas ja roskiin viemistä odottaa kolme jätesäkillistä turhaa tavaraa. Olen rankalla kädellä heittänyt pois kaikkea roinaa millä vain en tee yksinkertaisesti mitään. Omistan paljon tavaraa jolla on lähinnä vain tunnearvoa, mutta joka kuitenkaan ei ikinä löydä paikkaansa/käyttöä minun asunnostani. Miksi siis täyttäisin pienen kaksioni kaikella turhalla? Ja muuttokin on edessä ennemmin tai myöhemmin, joten hyvä tehdä karsimista.

Perjantainen punnitus pelottaa. Eilisen jälkeen paino on taas heitellyt vähän turhan suurissa lukemissa, mutta toivotaan tämän ja huomisen päivän palauttavan sen taas toivottuihin lukemiin. 79,7kg on tosiaan se perjantain tavoite.

Taidan tämän illan vain istuskella sohvalla, katsella puhdasta ja tilavaa olohuonetta. Ottaa rennosti.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Miksi näin

Täällä kamppaillaan lenkkeilyajatuksen kanssa. Tämä päivä on ollut pienoinen pettymys. En ole saanut mitään aikaiseksi. Äsken otin "pienet" parin tunnin päikkärit ja sanoin samalla jälleen hyvästi hyville yöunille ja aikaiselle heräämiselle huomenna. Haluaisin kyllä lähteä lenkille, mutta keksin tekosyyn ihan kamalasta tuulesta mikä ulkona puhaltaa. Aurinko paistaa, mutta puut ovat vaakatasossa kaikesta tuulesta.

Tänään olen myös kamppaillut herkkuajatuksen kanssa. Näinkin helposti sitä sitten olisi valmis ajautumaan taas herkkukierteeseen. Eilisen kismetit ja jäätelöt pyörivät tuplasti päässä ja olen jo haaveillut käveleväni kadun toiselle puolelle, R-kioskille, ja tuovani sieltä kotiin pussillisen Pollyja. Nam. Yritin herkutella tässä rahkalla ja mehukeitolla, mutta eihän se ikinä mitään suklaata tule päihittämään, se nyt vain on tosiasia. No, ne on nämä pari ekaa päivää herkuttelujen jälkeen, kun haluaa kaikkea hyvää.

Hei millä te taltutatte makeanhimon? Ja myös, millä suolaisten herkkujen himon? Makeaa dieettisyötävää on niinkin helpompi keksiä, mutta entäs suolaiset herkut?

Pelkään perjantaista punnitusta. Tänä aamuna puntari näytti taas ihan mitä sattuu ja seikkailtiin taas yli 80 kilon lukemissa. Ja miksi liikunta aina nostaa puntarilukemaa? Kerääkö se jotain nestettä lihaksiin vai mistä moinen?

Herkkupäivä

Eilinen oli herkkupäivä. Ystäväni lentää tänään Malmöön ja muuttaa sinne kesäksi, joten siitä johtuen vietimme läksiäisiä.

En jaksanut aamulla herätä lenkille ja ajattelin, että se niistä päivän urheiluista, koska tiesin, että aion viettää ystävieni kanssa koko päivän. Suuntasimme päivällä kiinalaiseen syömään ja sen jälkeen shoppailemaan. Minä sain kuin sainkin hillityä jokaisessa kaupassa ostohimoni. Mukaan tarttuivat vain "pyöräilyshortsit". Sellaiset polveen asti ulottuvat trikoohousut joissa on pitsit lahkeissa. Hyvä minä! Kotimatkalla herkuteltiin jäätelöillä. Maistoin Spice Icesta makua Irish coffee-pähkinä. Oli muuten NIIN hyvää!

Ulkona oli aamupäivän aurinko vaihtunut pilviseen ja sadetta enteilevään ilmaan. Ystäväni (tämä personal trainer) sai minut kuitenkin houkuteltua lenkille. Kävimme 5km hölkkä/juoksulenkin ja nyt sain testata sen, pystynkö puhumaan samaan aikaan, kuin lenkkeilen. Ja hyvin onnistui! Sain hyväksynnän lenkistäni ja vauhdistani PT:ltä.

Kotona suihkua ja maitorahkaa jonka jälkeen suuntasimme kauppaan. Sieltä illan telkkarimaratonia varten tarttui mukaan vain Kismet! Mihin ovat jääneet kaikki karkkipussit ja sipsipussit? Ei edes tehnyt mieli. Söin vielä hieman jauhelihaa ja kasviksia ennen Kismettiä. Oli jotenkin hauska, kun sain tältä PT:ltä myönnytykset kaikkiin syömisiin.

Kiloklubiin kaloreita kertyi alle 2000, joten ei mikään älyttömän paha herkuttelupäivä. Ja pallotkin pysyivät kohtuu hyvinä, toki herkkuympyrä näyttää punaista tällaisina päivinä. Mutta se ei haittaa, kun niitä ei ota tavaksi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kaikki keinot käyttöön

Eräs ystäväni on tällä hetkellä jossain päin Suomea ilmeisesti puhdistelemassa elimistöään ja saamaan kehoaan terveellisempään kuntoon (tai näin ainakin käsitin). Hän innoissaan sitten minullekin kertoi tästä tehojutusta ja esitteli nettisivut nimeltä e-Coach. Tutustuin sivuihin, mutta en ole ikinä ollut oikein tuollaisten juttujen ystävä. Hienoa kuitenkin jos se joillain toimii.

Löysin sivuilta kuitenkin mielenkiintoiset ohjeet ylipainosta irtautumiseen. Vapaa.info esittää kymmenen kohtaa, joiden avulla painoa saisi pudotettua. 

1. Vähennä sokereiden ja viljojen syöntiä

2. Lisää veden juontia

3. Lisää merisuolan käyttöä

4. Lisää kasvisten käyttöä

5. Lisää rasvojen käyttöä

6. Siivoa asuntosi

7. Luovu tarpeettomista tavaroista

8. Liiku tai urheile

9. Lopeta päivän työt ajoissa

10. Nuku hyvin

 

Nyt aionkin alkaa toteuttaa kohtia 6 ja 7. Elän yksin 45 neliön kaksiossa, jossa on kaksi vaatehuonetta. Koko asunto on täynnä tarpeetonta tavaraa, mikä aiheuttaa osaltaan kokoaikaisen sekavan tunteen. Joka puolella on roinaa, joka ei vaan löydä paikkaansa. Minulla on kirjahyllyssä vuodelta 2005 olevia Cosmopolitan-lehtiä joihin olen ties milloin viimeksi koskenut ja olen ihan varmasti lukenut ne viiteensataan kertaan. Miksi säilytän niitä? Sängynalus on täynnä erilaisia laatikoita joihin olen laittanut cd-levyjä ja turhaa roinaa. En ole koskenut niihin sen jälkeen kun olen ne laatikkoon laittanut, mutta en uskalla luopuakaan niistä. Cd-levyihin tuskin koskaan enää kosken, eihän minulla ole edes soitinta. Miksi siis säilytän niitä? 

Olen kauan jo ollut sitä mieltä, että en pääse elämässäni eteenpäin. Mutta alanpas nyt syvälliseksi ja mietin voisiko se johtua siitä, etten osaa päästää menneestä irti? En ole mikään Feng Shui-tietäjä tai mitenkään erityisen kiinnostunut koko aiheesta, mutta myös siihen uskovat ihmiset kehottavat päästämään irti kaikesta vanhasta ja turhasta. Sillä tavalla saa hyvää energiaa koko olemiseen ja elämään kokonaisuudessaan. 

Tänään jo aloittelen tuota pientä karsimista ja siistimistä. Vaatekaapit kunnostin jo eilen, mikä ihana siisteys!

Lauantain syömisiä

Kuvailinpas eilen huvikseni ruuat mitä suuhuni laitoin. Toki minunkaan muistini ei täydellisesti pelaa ja iltapala, maitorahkaa ja banaania, jäi kuvaamatta. Mutta kuka tahansa tietää miltä keskenään muusattu banaani ja maitorahka näyttää.

Aamiaiseksi eilen söin Pirkan annospusseista valmistettua mustikkapuuroa. Lisäsin joukkoon noin desin pakastemustikoita.


Päivälliseksi söin 100g naudan jauhelihaa ja noin 250g Finduksen Malaysia-pakastevihanneksia. On muuten todella hyvä sekoitus. Pidän myös Chinese-sekoituksesta. Lorautin mukaan hieman soijaa, mutta muuten en maustanut. Olen niin onneton maustaja, joten jätän sen homman suosiolla väliin.


Välipalaksi lähti yksi satsuma ja noin 200g viinirypäleitä. Viinirypäleet on niiiiin hyviä, mutta lautasella oleviin petyin pahasti. Ne oli jotenki kovia tai sitten liian pehmeitä. 


Ja tosiaan iltapalaksi 250g maitorahkaa ja yksi banaani. Mitään erityisen hienoja kuvia en osaa ottaa ja päätin nyt vain ajankuluksi tällaisen tehdä. Olkaapas hyvä. Kiloklubi näytti eiliseltä tällaista:


Jos olisin lisännyt vihanneksia paistaessani ruokalusikallisen rypsiöljyä pannulle, olisi energiaympyräkin näyttänyt vihreää. Pienestä se on kiinni. En tosi pelkää rasvaa, mutta ajattelin jauhelihasta tulevan rasvan riittävän.

Linnottauduin päivällä parvekkeelleni, jotta saisin hieman väriä pintaan. Minulla on sellainen avoparveke kolmannessa kerroksessa ja siihen yhdistettynä merituuli... Ei kauaa tarvinut istuskella kun olin jo jäätymispisteessä. Täytyy tyytyä siis vielä purkkeihin värin saamiseksi. Mutta aurinkoista sunnuntaita siitä huolimatta!

lauantai 21. toukokuuta 2011

Heleppua ku heinänteko!

Melkosen lenkin tempasin tuossa äsken. Noin 1h 20min erittäin reipasta sauvakävelyä, kilometrejä kertyi 8,61 ja kaloreita kului 1026! Ihan älytön lukema, että sitten yli tuhannen kalorin lenkki! Ihan mahtava fiilis.

Kävin tänään myös aamulla puntarilla ja olen varma, että ensi perjantaina vaaka näyttää alle 80 kiloa, koska jo tänä aamuna lukema alkoi seiskalla!! Ihan mieletöntä sekin! Olen niin kauan odottanut sitä lukemaa.

Tässäpä hieman eilisiä Kiloklubin lukemia. Yritän pitää kalorit jonkin aikaa alle 1000 päivässä. Tiedän sen olevan todella niukkaa, mutta minulla toimii aluksi vain radikaalit keinot. Pitkään jatkunut syömis/herkuttelukausi on pakko stopata ja mielihalut on karsittava minimiin. Siksi yritän vähän rauhoittaa. En kuitenkaan näe nälkää. Minulla on hyvä ja kylläinen olo. Eiliset pallot eivät päässeet vihreälle, mutta tänään on tulossa muutos kun suunnittelin ruokalistan etukäteen. Pyrin kuitenkin 1000 kaloriin saamaan kaikki pallot vihreiksi.


Kasviksia eilen minulla oli 448g, joten ei se mikään mahdottoman huono määrä ollut. Energia on sen vuoksi punaisella, että eilisen koko ruokavaliosta rasvaa oli vain 15%, kun sen kokonaismääräksi Kiloklubi suosittelee yli 25%. Kuituja sain 21g suositellun 25g sijaan. Joten ei nyt mikään ihan surkea ruokapäivä kuitenkaan. Tänään yritetään korjata asiaa.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Me loves Excel

Minulla on aina mieletön tarve tehdä kaikesta taulukoita ja merkitä kaikki ylös. Voi miten hauskaa se onkaan Excelin avulla! Tällä hetkellä koneeltani löytyy Excelin avulla tehtyjä ruokapäiväkirjoja, budjetteja, urheiluviikkoja, painotavoitteita, päiväohjelmia jne. jne. Eli melkein mitä tahansa mitä taulukkomuotoon voisi laittaa. RA-KAS-TAN taulukointia :D En tee niistä mitenkään ihmeellisiä, mutta silti niiden täyttely on mukavaa. Tässäpä teille kuvan muodossa painonpudoitustaulukkoni josta näkyy tavoitteet ihan syksylle asti. Edellisen tietokoneen tuhoutuminen tuhosi samalla edellisen taulukon ja nyt sain sitten tehtyä uuden. Katsotaan miten tämä lähtee toteutumaan.


Juhannukseen asti mennään hieman isommalla pudotuksella ja sen jälkeen yritetään puolen kilon viikkovauhtia. Olen vihdoin tajunnut sen, että saan vain pahan mielen yrittämällä viikosta toiseen saada kilon tai yli kilon pudotuksia. Se vain vaatii ihan mielettömästi hommaa eikä ole kovin järkevääkään siinä vaiheessa kun painoindeksi on alle 28. Täytyy siis tyytyä hitaaseen pudotukseen ja katsoa onnistuuko se. 65,8 kiloa ei ole se ultimate goal vaan sehän on se 64 kilon paino. Katsotaan mikä lokakuun lopulla lukema on!

It's Scale Time

No niin! Nyt on taas pitkästä aikaa perjantaiaamuna hypätty punnituspäivän mukaisesti vaa'alle. Tulos oli melko positiivinien ottaen huomioon kaikki juhlat, juotavat ja syömiset mitä viime aikoina on ollut. Eilen ajattelin, että olen tyytyväinen 81 kilon tulokseen ja lähden siitä sitten pudottelemaan, mutta vaaka oli iloisesti puolellani ja näytti 80,5kg. Eli eilen tehdyn tavoitetaulukon lukemissa olen puoli kiloa edellä.

Jotenkin kauan kadoksissa ollut motivaatio alkaa taas löytyä. Liikunnan osalta tämä ja viime viikko ovat olleet yhtä kuraa, mutta sitä edellisten viikkojen tavoin aion taas jatkaa lenkkeilyä ja sauvakävelyä. Olen myös silloin tällöin kaivanut esille gymstickini ja jumppaillut sillä. Mutta eniten iloa saa aikaan motivaatio syömisten suhteen. Eilen olin ihan varma, että kävelen R-Kioskin kautta, kun kävelin tietovisailemaan läheiseen baariin. Mieli teki Kismettiä, mutta ajattelin että näin ei voi jatkua. Jos annan itselleni joka päivä periksi ja luvan syödä jotain herkkuja, ei tästä tule ihan mitään. Vaikka se olisikin vain yksi suklaapatukka, joka päivä se saa aikaan ihan mielettömän kalorimäärän.

Tänään on kaunis aurinkoinen päivä, ei ole mitään tekosyytä olla käymättä lenkillä. Juoksua en aio tänään harrastaa, mutta sauvat lähtevät ehdottomasti mukaan ulkoilemaan. Ensi viikon punnituspäivänä 79,7 kiloa. Eli ensi viikolla mennään saletisti alle 80 kilon! Eihän tämä ole laihdutusblogi eikä mikään jos ikinä ei tulosta saada aikaan!

Tässä vielä eilisen syömiset. Kaloreita tuli aika niukasti, mutta en tuntenut kertaakaan nälkää. Pallot kun saisi vielä vihreiksi. Klikkaamallahan sen saa suuremmaksi jos haluaa tarkastella. Nyt puuron keittoon!

torstai 19. toukokuuta 2011

Lazy Thursday

Kun koko päivän on satanut eikä uloskaan haluta mennä, olen vaatekaappien siivouksen jälkeen lueskellut lehtiä ja kuunnellut rauhallista, ehkä hieman haikeaakin musiikkia. Minulla on iTunesissa soittolista nimeltä Lazy Sunday ja tämä päivä on mennyt vähän niissä tunnelmissa. Tässä pientä otantaa listasta.














Ja ehdoton tämän hetken lemppari!

2009!

Ulkona vaan sataa ja sataa. Vetää mielenkin vähän harmaaksi. Lenkillekään ei huvita lähteä.

Vanhoja kuvia selatessani tuli eteen tasan kaksi vuotta sitten otettu kuva. Kuvan laatu on hieman kehno, mutta siitä kyllä ainakin omaan silmään pistää kuinka kamalassa kunnossa sitä on ollut. Kuinka LIHAVA! En minä itseäni tuntenut erityisen lihavaksi, mutta kuvat sen kertovat. Kähdet sojottavat viistosti alaspäin kun eivät mahdu mahamakkaroiden takia osoittamaan suoraa maata kohti. Jalat kääntyvät hassusti kun reidet osuvat yhteen hiertäen samalla kaikkiin housuihin reiät. Minua ahdistaa katsoa tuota kuvaa, kuinka hankala minulla on mahdollisesti kuitenkin ollut olla.

En todellakaan ole vielä tyytyväinen itseeni ja omaan painooni, mutta olen onnellinen siitä missä nyt olen. En tiedä tuon hetken tarkkaa painoa, sillä en omistanut silloin puntaria. Luultavasti sitä sadan kilon luokkaa mennään. Huh.

Haastoimme ystäväni kanssa toisemme painonpudotukseen ennen juhannusta. Minun olisi tarkoitus saada noin seitsemän kiloa pois. Ystäväni halusi saada viisi kiloa omasta painostaan ja laskimme prosenteissa kuinka paljon se tekisi minun painossani yritämme siis prosenteissa pudottaa saman verran. Katsotaan kumpi saa parempia tuloksia aikaiseksi.

Nyt takaisin vaatekaappien kimppuun! Pesin eilen viisi koneellista pyykkiä ja nyt olisi tarkoitus järjestää vaatekaappi uuteen uskoon. Samalla käyn läpi vaatteet, mitkä menevät kirpparille ja mitkä päätyvät tänä kesänä käyttöön. Osa viime kesäisistä vaatteista saattaa olla hieman isoja, mutta uskoisin, että suurin osa vaatteista istuu viime kesäistä paremmin. Yleensä teen löytöjä vaatekaappiani siivotessa, katsotaan miten käy nyt.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Juhlat juhlittu ja paluu arkeen

Viikonlopun hulinoista aletaan pikku hiljaa selvitä. Juhlittua tuli kolme (3!!!) päivää mikä on minun mittapuullani nykyään paljon. Viimeinen 1,5 vuotta on mennyt todella vähäisellä juhlimisella ja tämä kolme päivää tuntuu painavan vieläkin. Maanantai ja tiistai meni täysin sängyn pohjalla. Eilen illalla tuntui, että elämä alkaa taas voittaa ja meinasinkin suunnata jo lenkille. Se jäi, mutta jos tänä iltana aurinko paistaa, käyn heittämässä jonkinlaisen lenkin. Voi olla kuitenkin, että keskityn vain siivoamaan kodin ja rauhoittumaan vielä täällä. Siivottu koti kun antaa jotenkin ryhtiä koko elämälle. Kun täällä on kauhea kaaos, tuntuu että koko elämä on yhtä kaaosta.

Melkein -20kg kuva otettiin, julkaisen sen kunhan saan koneelle. Tämä -20kg pokasi itselleen myös viikonloppuheilan. Siitä tulee niin hyvä mieli, kun huomaa että kelpaa jollekin. Eikä se jollekin kuitenkaan ole kuka tahansa. Perjantaina kattelin päivällä, että kylläpäs tuossa kävelee hyvännäköinen mies ja illalla hän olikin sitten jo minun sovittu viikonloppupoikaystävä. Koko viikonlopun tosiaan liikuimme sitten enemmän tai vähemmän yhdessä. Sunnuntai-iltana hän suuntasi paikkakunnalta pois. Mutta kyllähän tuollaiset aina vähän itsetuntoa kohottaa.

Tässä sitä nyt on kevennetty ja syöty vähän terveellisemmin tämä päivä. Olen päättänyt aloittaa kaappien tyhjennyksen. Huutava rahapula (silti aina löytyy vaatteisiin esim 200e) ajaa minut kaivamaan mitä komeroista löytyy. Kaikki keitot, kasvikset ja puurot saavat kelvata ruuakseni niin kauan kuin niitä riittää. Yritän koota mahdollisimman terveellisiä ruokakokonaisuuksia, että saisin kuitenkin joka päivä sen mitä tarvitsen. Kiloklubi saa auttaa minua aterioiden suunnittelussa.

Tämmöistä täällä! Kesää kohti.

torstai 12. toukokuuta 2011

Väliaikatiedotusta

Täällä mennään kiloklubin punaisilla palloilla. Ainoa mikä oli keltaisella, oli herkkuosio. Mutta ei siis järin hyvällä ruokavaliolla ole oltu. Siitä kertoo sekin, että ensimmäisen kerran tälle päivälle pistin suuhuni jotain vasta viideltä iltapäivällä. Minulla saattaa helposti päivä mennä ohi, ja syöminen painottuu iltaan. Tiedän, ettei näin pitäisi tehdä ja tällainen ruokailurytmi ajaa minut helposti syömään ja napostelemaan mitä sattuu. Onneksi ystäväni tuli tänään kauppaan kanssani ja esti minua ostamassa sipsi- ja karkkihyllyjä tyhjäksi.

Huomenna alkaa epäsäännöllinen ja juhlintaan keskittyvä viikonloppu. Katsotaan miten saan itseni pidettyä kurissa, ettei kaikkia herkkuja tarvitse syödä. Ja toivottavasti lauantain iltatilaisuudessa osaan olla syömättä. Tai syömättä liikaa. Hapollinen alkoholijuotava ja rasvainen/suolainen syötävä saavat vatsani turpoamaan todella isoon kokoon. Mekko, jota olen kaavaillut lauantai-illalle, ei anna periksi yhtään ylimääräistä coctail-palaa.

Vähän tässä kamppailen sauvalenkin ja koulutehtävien välillä. Lähitulevaisuutta ajatellen koulutehtävien teko palkitsee minua enemmän, joka myös vaikuttaa siihen, kuinka paljon pystyn harrastamaan liikuntaa ja keskittymään painonpudotukseen. Kesäkuu tulee mahdollisesti olemaan tipaton, huom mahdollisesti. Onhan tässä jo juhlittu tarpeeksi, pääsiäiset, vaput ja nyt nämä sarjispäivät.

Mutta tällä mennään. Jätän huomisen punnituspäivän väliin ja katson ensi viikon perjantaina missä lukemissa ollaan. En yhtään epäile, etteikö keikuttais vielä hyvinkin kasikympin yläpuolella.

Sain muuten ensimmäiset pienet rusketusrajat tänään! Istuskelin parvekkeella kouluhommia tehden ja aurinko porotti todella lämpimästi. Täytyy huomenna varautua aurinkorasvalla.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Jippikayjee!!

Rakastan sauvoja! Miksi en ole aikaisemmin tajunnut niitten tosiaankin tehostavaa vaikutusta?! Olen ajatellut sauvakävelyn olevan vain mummojen laji, ja että näytän tyhmältä sauvoessani. Mutta ehei, nyt on ihan sama miltä näytän jos sykemittari alkaa näyttää tällaisia lukemia: 59:02, 5.94km, 628kcal, 25% rasvaa. Sykkeet 149/165. Aivan mieletöntä! Tuollainen kävelylenkki on tavallisesti kuluttanut sen noin 400 kaloria ja sykkeet on pysyneet ykköstasolla. Keppien kanssa sauvotaan yli 200 kaloria enemmän ja sykkeet pysyy kakkosella. Minulla on ollut hankaluuksia saada sykkeet kakkostasolle. Kävellessä en saa sykettä kohoamaan tarpeeksi ja hölkätessä/juostessa se nousee lähes aina kolmostasolle. Mutta nyt on löytynyt keino!!! En voi hehkuttaa tarpeeksi, tulin niin hyvälle mielelle tuosta lenkistä. Että täältä sauvat saa ehdottoman suosituksen! Kokeilkaa :)

Huomenna on opinnäytetyöseminaari ja kypsyyskoe. Näin lähellä ollaan valmistumista. Muutama pikkutehtävä sen jälkeen ja minulla on ammatti. Vaikka nyt on paljon ikävääkin meneillään, täytyy yrittää olla iloinen näistä pienistä asioista.

Ai niin, ja hain tänään postista paketin jossa oli vaatteita. Oli todellakin ilo huomata, että M-koon mekko oli parempi, kuin L-kokoinen! Joissakin vaatteissa tosiaan M istuu nykyään paremmin. Toki on vielä vaatteita, joissa on pakko ottaa L, mutta mitä useampi M-kokoinen vaate, sitä iloisempi olen minä! Vielä kun alittaisin sen kasikympin niin kesän vois alottaa hyvillä mielin!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Words In My Mouth

Kevätillat on niin kauniita. Rakastan auringonlaskua. Ja mikä mahtava syy lähteä lenkille vaikka kello olisikin jo puoli yhdeksän.

Pitkästä aikaa juoksua/hölkkää 4.73km, kaloreita kului 506, siitä tosin vain 17% rasvaa. Sykkeet 161/176.

Sain tänään todella ikäviä ja lähinnä stressaavia uutisia heti aamusta. Olen pähkäillyt asian ratkaisua koko päivän eikä sitä tunnu löytyvän. Turhautuminen ja ahdistus veivät minut sipsihyllyn luo vaikka äitini oli juuri puhelimessa sanonut, että ÄLÄ SORRU SYÖMÄÄN (tietää tunnesyöntitapani)!! Viime hetkellä teinkin valinnan ja vaihdoin sipsit kurkkuun ja porkkanaan. Eli olen tässä dippaillut sitten illalla kasviksia. Nam! Paljon parempi mieli, kuin jos olisin mättänyt sipsipussin.

On se, kun itse aiheuttaa itselleen ongelmia. Olen oikea kävelevä katastrofi, drama queen. Äitini sanoi, että toimin aina niin impulsiivisesti enkä mieti seurauksia. Se on niin totta ja siitä saan sitten kärsiä. Jos tämä opettaisi minua. Mutta viikko korkattu hienolla lenkillä. Ansaitsin viime viikolla sykemittariini tähden, pokaalia ei tästä viikosta tullut. Ensimmäistä kertaa kuitenkin sykemittarini on palkinnut minut kahtena viikkona peräkkäin!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Sorsia ja sauvoja

Aivan ihana aurinkoinen lenkki takana! Otin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sauvat mukaan ja niillähän tosiaan sai mukavasti tehoa lenkkiin. Syke pysyi koko ajan hyvällä tasolla ja jotenkin ne rytmittivät askelia lenkin ajan niin, että vauhti pysyi reippaana.

Mikään älytön helle täällä ei ole ollut niin kuin ilmeisesti muualla Suomessa, mutta aurinko paistoi ja toivottavasti antoi ehkä hieman väriäkin naamalle. Tällaisen kaverin bongasin matkalta. Se näytti erittäin uhkaavalta ja ystäväni kanssa jouduttiin miettimään keinoja ohittaa tämä lintu. Mutta herra Sorsa päättikin lopulta lähteä itse eri reitille. Kevään eka sorsa! :D


Lenkki 6.48km, 1:09:54, 545kcal, 35% rasvaa. Sykkeet 133/171. 

Nyt takaisin opparin pariin!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Elämä rullaa

Hola hola, täällä ollaan kohteessa vaikka pientä kiirettä ja masennusta onkin ollut ilmassa!

Kiirettä tosiaan pukkaa opinnäytetyön suunnalta, keskiviikkona on seminaari ja siihen mennessä täytyisi olla siis hommat paketissa ja arvosteltava versiokin opettajien hallussa. Viimeiset raapustukset ja olen sosionomi! (eihän siihen mennytkään kuin viis vuotta)

Masennusta on aiheuttanut puntari. Pääsiäinen ja vappu ovat tehneet tehtävänsä ja puntarin lukema heilahti niinkin korkealle kuin 84,9kg. Mutta tänä aamuna nesteet oli häipyneet ja palaaminen normaaliin kevyeen ruokavalioon pudottivat lukemat turvalliseen 80,6 kiloon. Eli siitä jatketaan. Minulla on tasan viikko laihduttaa, kunnes on taas uudet, koko viikonlopun kestävät juhlat. Mutta sen jälkeen olen vapaa kaikista kemuista ja saan keskittyä VAIN laihduttamiseen. Koulukin on siinä vaiheessa jo pulkassa.

Helpottavaa ja ihanaa. Eilen kävin lenkillä ja juoksin 5 kilometrkin lenkistä puolet ja puolet kävelin erittäin reippaasti. Viime viikon vähäisestä liikkumisesta ansaitsin itselleni kuitenkin pokaalin sykemittariin. Kyllä tämä tästä! Kai se laihduttaminen minulla on vain yhtä ylä- ja alamäkeä.

Ps. Vapulta otetuista kuvista olen monelta saanut mahtavaa palautetta. Olen kuulemma hoikistunut :) Lupaan toukokuun loppuun jonkun kunnon ennen ja jälkeen-kuvat.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ilonpilaaja

Ahdistaa. Pääsiäisen ja vapun aikana kerätty huima määrä kiloja ja turvotusta. Vatsa on kuin ilmapallo ja naama nestettä täynnä.

Juttukaan ei oikein kulje, ei myöskään lenkkeily. Pakko päästä taas ruotuun.

Vihaan juhlia.