Juhannuksena...

Juhannus... Huh.

Jotenkin olen alkanut vihaamaan näitä pakollisia juhlia. Lasken näihin vaput, juhannukset, pääsiäiset ja jopa uuden vuoden. Minusta on todella stressaavaa, kun pitäisi keksiä jotain todella hauskaa ja ikimuistoista vaikka todellisuudessa haluaisi jäädä vain kotiin.

Viime juhannuksen vietin kotona. Ei se minua haitannut, minullahan oli maailman ihanin poikaystävä silloin seuranani. Nyt kuitenkin kahdessa mahdollisessa juhannuspaikassa olisi pariskuntia  ja todennäköisesti minua alkaisi jossain vaiheessa ahdistaa ja surettaa. Juhannuksena kuuluu olla sen toisen kanssa, saunoa, uida ja istua laiturilla aamuun asti katsellen tyyntä vettä. Tokihan jonkun juhannuskaverin voisi yrittää löytää, mutta minulla oli jonoa helluntaina, joten tarkoittaako se sitä, ettei heilaa juhannuksena? Eikä mikään ole sama asia jonkun satunnaisen kanssa. Lisäksi on luvattu maailman surkeinta ilmaa ja mikä olisikaan juhannus ilman miljoonia sääskiä. Mutta toisaalta, juhannushan on sinkkujen taika-aikaa. Ehkä voisin illan tylsyyksissä juosta pääkadun alasti ja poimia samalla kukkia tyynyn alle vain nähdäkseni tulevan sulhaseni. Todennäköisesti siellä näkyy joku Abdullah Hamad vaikka toivoisin ennemmin José Gabrielia.

Tällaiset juhannusvappupääsiäisjuhlat sekoittavat myös laihduttamista pahasti. Parin päivän syömingit ja juomingit tuovat pakostakin lisäkilon, jos ei kaksi. Se ei minua nyt kiinnosta. Ja miksi en uhraisi yhtä juhannusta, jos ensi juhannuksena voisin mahdollisesti juhlia 15 kiloa kevyempänä. Sehän tosiaan minulla olisi vielä pudotettavana. Ensi juhannuksena voisi ajoissa suunnitella jotain mukavaa. Ei tyytyä siihen mitä keksii päivän varoitusajalla. Eli mitään erityisen kiinnostavaa ei ole edes tänä vuonna luvassa.

Sitä paitsi, olen juhannukseni juhlinut monena vuonna erittäin railakkaasti, joten olisiko nyt sitten rauhoittumisen paikka. Terveisin Essi juhannuksena 2009.

Äh, hiton juhannus. Mitäs siellä muilla on luvassa?