kuva täältä. |
Lehdessä ohjeistetaan käymään vaa'alla vain kaksi kertaa kuukaudessa. Parhaat ajat naisilla olisi käydä heti kuukautisten ja ovulaation jälkeen, jolloin ylimääräistä turvotusta ei ole kertynyt. Luulen kuitenkin, että kaksi kertaa kuukaudessa vaa'alla käyminen ei onnistu, mutta jos sen saisi pudotettua edes kerran viikkoon. Ei minun tarvitse säikähdellä muutaman sadan gramman heittoja pitkin viikkoa. Tänäänkin olen käynyt heti aamusta vaa'alla jonka jälkeen olen juonut vettä ja syönyt vähän. Totta kai silloin paino nousee hieman.
Nuku tarpeeksi. Väsyneenä sortuu helpommin makean syömiseen kuin hyvin levänneenä.
kuva täältä. |
Liikuntaohjeet ovat lähes joka kerta samat. Jos olet kerrankaan lukenut kuntoilu- tai painonpudotuslehtiä, tiedät nämä neuvot. Mutta kertaus ei ole pahasta. Aina voi miettiä uudestaan, mitkä näistä ohjeista voisi toteutua minun kohdallani.
Rasvanpolttajan olisi hankittava enemmän kiinteää lihasmassaa. Lihassolu kuluttaa levossakin enemmän kaloreita, kuin rasvasolu. Kuntosalilla tulisi käydä 2-5 kertaa viikossa. Lehden mukaan suurilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla harjoittelu takaa nopeimmat tulokset. Itse pidän esimerkiksi Bodypumpin kaltaisista harjoitteluista, pienillä painoilla pitkiä sarjoja.
Pelkkä kuntosalilla käyminenhän ei auta rasvanpoltossa. Harrasta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman usein aerobista liikuntaa. Kolme kertaa viikossa on vähimmäismäärä. Pitkäkestoinen aerobinen liikunta opettaa elimistöä polttamaan rasvaa tehokkaammin. Tehokas aerobinen liikunta nopeuttaa myös perusaineenvaihduntaa moneksi tunniksi liikuntasuorituksen jälkeen.
kuva täältä. |
Harrasta mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa. Vaihda portaat hissiin, kävele tai pyöräile lyhyet matkat. Jokainen pienikin liikuntasuoritus polttaa enemmän kaloreita kuin paikallaan oleminen.
kuva täältä. |
Crosstraining muuttaa tehokkaasti rasvaa lihaksiksi. Yllätä kehosi säännöllisesti vaihtamalla harjoitustyyliä. Muuntele kuntosaliohjelmaa, kokeile uutta liikuntamuotoa tai vaihtele juoksuvauhtia tai -rytmiä. Muutokset haastavat lihaksia kehittymään ja aineenvaihduntaa tehostumaan. Kun harrastaa monia lajeja ristikkäin, kiinnostus liikuntaan säilyy, tehokkuus on huipussaan ja välttyy paremmin rasitusvammoista. Opi kuuntelemaan kehoasi. Jos olet harjoitellut pitkään ja raskaasti, kevennä harjoittelua muutamaksi viikoksi. Muista, ettet kuntoile kuumeisena ja sairaana!
Ja loppuun vielä mukava tsemppari, lisää puolisen tuntia kävelyä päivääsi ja poltat noin 6 kiloa rasvaa lisää vuodessa. Eikö tämä kannusta liikkumaan? Minua ainakin. Luku näyttää pieneltä, mutta usein tulee liikuttua enemmänkin, joten eiköhän se paino lähde alaspäin. Hitaalla tahdilla, mutta kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti